Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Matti Nykäsen värikäs elämä: kuusi kertaa naimisiin, pahoinpitelytuomioita ja ura laulajana

Matti Nykänen on kuollut. Nykänen oli mäkihyppylegenda, mutta hänen elämäänsä mahtui paljon muitakin käänteitä. Nykänen oli elämänsä aikana kuusi kertaa naimisissa. Ensimmäisen vaimonsa Tiina Hassisen Nykänen tapasi harjoitusleirin yhteydessä kesällä 1986. Nykänen ja mallina työskennellyt Hassinen rakastuivat ja häitä vietettiin jo samana talvena. Pari oli naimisissa vuosina 1986–1988. Esikoispoika Sami syntyi vuonna 1987. Erosta ensimmäiseen vaimoon ei ehtinyt kulua kauaakaan, kun Matti löysi uutta naisseuraa. Matti ja Pia Hynninen kihlautuivat tammikuussa 1989 ja häitä tanssittiin saman vuoden kesänä. Parin yhteinen lapsi Eveliina syntyi vuonna 1990. Matin ja Pian suhde oli myrskyisä ja välejä jouduttiin selvittelemään välillä myös poliisin avustuksella Matin väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Liitto päättyi eroon vuonna 1991, vaikka Pia yrittikin yhteisen lapsen vuoksi jatkaa suhdetta ongelmista huolimatta. Viimeinen niitti liitolle oli yhteinen Lanzaroten matka, jolla pari riiteli niin kovasti, että väliin tarvittiin kuusi poliisia. Kolmannen vaimonsa Sari Paanalan Matti tapasi vuonna 1995. Alttarille Matti talutti ravintoiloitsijana Uuraisilla toimineen Sarin elokuussa 1996. Matti myös vaihtoi sukunimensä Sari sukunimeen kunnioittaakseen vaimoaan. Matti muutti Uuraisille ja hänet valittiin myös Uuraisten kunnanvaltuustoon. Matti auttoi Sarin perheen ravintolassa ja parin haaveissa siinsi myös yhteinen ravintola. Suhde ajautui kuitenkin vaikeuksiin, eikä Helsinkiin muuttokaan auttanut paikkaamaan välejä. Lopulta pari erosi parin vuoden avioliiton jälkeen 1998 ja Matti vaihtoi sukunimensä takaisin Nykäseksi. Matin pisin ja kuuluisin suhde kesti vuosikymmenen. Matti ja Tapolan makkaranperijäsukuun kuuluva Mervi Tapola ja tapasivat Mervin veljen kautta 1999. Matille jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan kihloja vaihdettiin nopeaan tahtiin jo saman vuoden syksynä. Häitä tanssiin 2001. Ensimmäisen kerran pari erosi 2003, mutta avioitui uudestaan 2004. Lopullinen ero tuli kuitenkin vuonna 2010. Vuonna 2004 Nykänen tuomittiin 2 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä. Nykänen oli puukottanut 59-vuotiasta miestä. Veritekoa oli edeltänyt sormikoukkukilpailu, josta humalainen Nykänen oli suuttunut. Matin ja Mervin yhteinen taival oli yhtä vuoristorataa. Milloin pari riiteli ja tappeli kiivaasi, milloin ylisti toisiaan lehtienkin sivuilla. Avioliittovuosien aikana Matti ja Mervi ehtivät jättää jopa 15 avioerohakemusta ennen kuin päätyivät lopulliseen eroon. Parin suhdetta varjosti myös väkivalta läpi vuosien. Vuonna 2006 Matti tuomittiin ensimmäisen kerran Mervin pahoinpitelystä, mutta selvisi episodista lopulta 57 tunnin yhdyskuntapalvelulla. Joulupäivän 2009 tapahtumat Ylöjärvellä veivät kuitenkin Matin lopulta telkien taakse. Matti huitoi Merviä keittiöveitsellä ja yritti kuristaa kylpytakinvyöllä. Tapahtumia puitiin pitkään oikeudessa ja elokuussa 2010 Matti tuomittiin vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeustuomioon ja määräsi hänet korvaaman Merville kivusta ja henkisestä kärsimyksestä 5 000 euroa sekä maksamaan hänen oikeus- ja sairaanhoitokulujaan 9 000 euron edestä. Vankeustuomio ja uusi rakas Diili- ja Dancing On Ice -ohjelmistakin tutun Susanna Ruotsalaisen kanssa Matti alkoi seurustella kesällä 2010. Kaksikko kihlautui 2011, mutta alttarille asti Matti ei Susannaa ehtinyt taluttaa. Pari erosi alkuvuodesta 2013 ja Susanna siirsi tavaransa Matin luota Jyväskylästä takaisin omistusasuntoonsa Helsinkiin maaliskuun puolivälissä, kun Matti oli keikalla Kanarialla. Susannan seurassa Matti raitistui ja reipastui, mutta lopulta mies palasi vanhoihin kuvioihinsa ja Susanna kyllästyi olemaan Matin pelastava enkeli. Suhteen aikana Matti kärsi vankeustuomion, jonka sai Mervin pahoinpitelystä. Vuonna 2013 Matti tapasi viimeisimmän vaimonsa Pia Talonpojan . Pari tapasi vain hieman sen jälkeen kun Matti oli täyttänyt 50 vuotta. –Se oli aika ratkaiseva vuosi. Syntymäpäivien jälkeen lähdettiin Arin kanssa keikalle Joutsenoon. Heitettiin keikka ja siinä oli kaksi ihanan näköistä tyttöä. Minä sanoin Arille, että nyt lähdetään nukkumaan. Ari ehdotti minulle, että lähdetään juomaan yhdet oluet baaritiskille kun yöksikin jäädään, Matti kertoi Iltalehdelle vuonna 2016. Yhdessä pöydässä istui Pia. Suhde eteni nopeasti ja kihlat vaihdettiin vajaan kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Pari meni naimisiin vuonna 2014. –Heti kihlautumisen jälkeen Matti alkoi puhua häistä. Sanoin hänelle, että onneksi olen sen ikäinen, etten voi saada lapsia. Muutoin niitäkin olisi pitänyt kai hankkia samalta istumalta, Piia muisteli suhteen alkua vuonna 2015. Ura laulajana Vuosien varrella Matti ehti kokeilla siipiään myös artistina. Esikoislevy Yllätysten yö valmistui vuonna 1992. Toinen Samurai -levy ei yltänyt esikoislevyn kaltaiseen suosioon. Vuonna 2002 Nykänen julkaisi Elämä on laiffii -singlen. Tämän jälkeen ulos tuli albumi Ehkä otin, ehkä en -albumi. Nykänen heitti keikkoja laulajana aina viimeisiin hetkiinsä asti. Hänet tunnettiin vauhdikkaana esiintyjänä. Nykänen totesi vuonna 2016, ettei kenenkään tarvitse olla hänen elämälleen kateellinen. –Siinä on käyty monet polut ennen kuin tähän pisteeseen on päästy. Välillä se on näyttänyt, että ei tästä hemmetti tule mitään ja kaikki meinaa loppua, mutta siitä vaan pikkuhiljaa on noustu ja menty eteenpäin, Nykänen sanoi tuolloin.