Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Matti, me ja mykistävä lähtö: hän lensi jo, kun muut vasta ponnistivat, ja lentäessään hän sai olla edes hetken meiltä rauhassa

Hyppäsin pentuna jonkin verran mäkeä, elinhän Lahden lähellä. Myöhemmin, lähes aikuisena urheilutoimittajana sitten seurasin parin kauden verran hiihtolajejakin. Silti minua vaivasi tunne, etten ymmärrä mäkihypystä mitään. Kun jouduin 1985 MM-kisoissa kirjoittamaan jutut mäkikisoista, yritin edes jollain lailla päästä jyvälle lajista. Vihdoin koin jotain valaistusta, kun katselin harjoitushyppyjä aivan Innsbruckin Bergisel-mäen nokan vieressä, tai likimain sen alla. Tavassa, jolla Matti Nykänen lähti keulalta lentoon, oli taivaallinen ero siihen, miten muut sen tekivät. Matti lensi jo kun muut vielä ponnistivat. Lopulta yksi harvoista suomalaisista maailmanmestaruuksista, joita todistin livenä ja ihan paikalla, oli MM-hiihtojen joukkuemäki juuri Bergiselissä. Nykänen oli itsestään oikeutetusti joukkueessa mukana. Muutoin viikko oli jonkinlainen pettymys. Yksilönä tuolloinen lajinsa suurin koki pettymyksen: suurmäestä pronssi, normaalimäestä 11. sija. Merkittävin yhteinen kokemuksemme tuli vasta reilua vuotta myöhemmin. Olin lähdössä työmatkalle Yhdysvaltoihin Frankfurtin kautta. Aikaisen lennon takia yövyin Helsinki-Vantaan yhdessä kenttähotellissa. Sinne saapui illan mittaan myös Nykäsen Matti. Ihan skarppina. Meni saman tien huoneeseensa. Aamulla aulassa oli pieni paniikki, kun hotellin tietokone oli pettänyt. Herätykset eivät toimineet, laskuja kirjoitettiin käsin. Itse ennätin lennolleni juuri ja juuri. Koneen lähtöportilla seisoi puolituttu urheilutoimittaja hätääntyneen näköisenä. Tajusin, että hän ihmettelee, missä Nykänen on ja miksei tämä ole koneessa, jolla hänen oli määrä lentää kohti seuraavan päivän maailmancup-kisaa. Senaikaisten toilailujen takia melkeinpä kaikki olettivat, että maailman paras mäkihyppääjä on jälleen sortunut viihteelle. Pääsin kertomaan hätääntyneille, että mitä todennäköisimmin Matti on tällä kertaa ihan aidosti nukkunut hotellissa pommiin ja ihan muusta kuin omasta syystään. Matti oli noihin aikoihin selkeästi yleisin suomalainen miehen etunimi. Silti, jos silloin puhuttiin missä tahansa pelkästään "Matista", oli päivänselvää, että kyseessä oli Nykäsen Matti. Matti valittiin Kansallisen Matinpäivän toimikunnan ensimmäiseksi Vuoden Matiksikin jo alkuvuodesta 1982. Matinpäivähän on 24. helmikuuta, ja pari viikkoa sitä ennen pieni jyväskyläläinen oli ponkaissut Holmenkollenin sumun läpi ensimmäiseen aikuisten maailmanmestaruuteensa. Näimme tv:stä käytännössä vain alastulon. Niin sakea oli sää. "Den bästä tävlingen som jag aldrig såg" eli paras kisa, jota en koskaan nähnyt, kirjoitti Hufvudstadsbladetin Göran Wallén ikimuistoiseen otsikkoon. Sitä Matti ja Göran voivat vaikka muistella yhdessä tuonpuoleisessa. Wallén lähti tästä maailmasta juuri joulun alla, ja vain seitsemän viikkoa Nykästä ennen. Ihmisenä en oikeastaan oppinut Nykäsestä mitään. Lähinnä häntä kävi sääliksi, kun hän Suomen seuratuimpana urheilijana joutui keksimään jotain sanottavaa meille jatkuvasti uutta Nykäs-skuuppia tai "Matti-aforismia" (fifty-sixty) kyttääville niiloille. Mutta Bergiselissä tajusin, miten mykistävä Matin lähtö oli. Ilmassa Matti sai olla edes muutaman sekunnin rauhassa ja tehdä sitä, minkä osasi. Ilmassa hän sai olla onnellinen. Sitä kesti lentomäessäkin korkeintaan seitsemän-kahdeksan sekuntia kerrallaan. Vaikka kuinka pitkälle meni, liian lyhyeksi jäi. Niin kuin Matin koko elämä. Ja sekin päättyi vielä yhteen mykistävään lähtöön. Liki jokaisella meistä on oma Matti-tarinansa ja muistonsa. Minullakin. Eikä niitä kaikkia ole helppo käsitellä. Kollegat iltapäivälehdessä pohtivat jonain 1980-luvun loppupuolen savuisenkosteana iltana, mikä olisi kaikkien aikojen lööppi. Päätyivät siihen, että siinä olisi tasan kymmenen kirjainta kahdella rivillä: MATTI KUOLI. Media otti Matti Nykäsestä kaiken irti vuosikymmenten ajan. Todennäköisesti hän oli ensimmäinen suomalainen julkkis, jonka päätoimiseen seuraamiseen pestattiin erikseen toimittajia iltapäivä- ja aikakauslehtiin. Nyt moni jo peräänkuuluttaa mietintää ja kriittistä itsereflektiota siitä, miten mediamylly jauhoi Mattia ja mitä se teki kohteelle itselleen. Tuomioita tässä tuskin pystyy kukaan jakamaan. Ilmiöön vaikuttivat kaikki. Me – tarkoittaen niin mediaa kuin yleisöäkin – ja Matti. Sitä lööppiäkään ei tullut noin 30 vuoteen. Monta muuta tuli sitä ennen. Ja monta on epäilemättä vielä tulossa.