Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Haavisto ryöpytti Sipilää ja Orpoa Suomen yrittäjien vaalitentissä – esitti kovaa kritiikkiä sote-uudistuksesta ja verotuksesta

Eduskuntavaalit lähestyvät, ja perjantaina vuorossa oli jälleen puheenjohtajatentti. Tentin järjesti Suomen Yrittäjät ja siihen osallistuivat neljän suurimman puolueen puheenjohtajat. Paikalle saapuivat Juha Sipilä (kesk), Petteri Orpo (kok), sairauslomalla olevaa Antti Rinnettä sijaistava varapuheenjohtaja Sanna Marin (SDP) sekä Pekka Haavisto (vihr). Puheenjohtajat keskustelivat muun muassa siitä, miten sote-uudistus vaikuttaa Esperi Caren kaltaisten yhtiöiden toimintaan. Esperi Caren väistynyt ja uusi virkaa tekevä toimitusjohtaja myönsivät, että yhtiö oli keskittynyt liikaa kasvun ja kannattavuuden parantamiseen, kun taas henkilöstö ja laatu olivat jääneet vähemmälle. Yhtiön hoivakodeista on tullut esiin lukuisia epäkohtia. Pääministeri Sipilästä sote tuo tolkun nyt joiltain osin villiintyneeseen tilanteeseen. Hän painotti tentissä, että yksityisten ja julkisten palveluntuottajien tulee toimia samoilla ehdoilla. –Monikansallisilla yrityksillä on vähän peiliin katsomista tässä. Verot pitää maksaa sinne, missä tulos syntyy. Sen pitää olla ehdoton periaate. ”Edesvastuutonta” Sipilä muistutti, että hallituksen johdolla muutettiin korkovähennysoikeuden rajoitusta siten, että se koskee myös muille kuin konserniosapuolille suoritettuja korkomenoja. Yleensä rauhallinen Haavisto moitti kovin sanoin Sipilää ja Orpoa sekä hallituksen toimia. –On hyvä kuulla, että pääministeri nyt sanoo, että tällainen epäterve verosuunnittelu pitäisi saada kuriin kansainvälisten ketjujen osalta. Tässä olisi ollut aikaa tehdä niitä lainsäädäntötoimia eduskunnassa tämän pysäyttämiseksi. Tämä on karannut käsistä. Haavisto kritisoi kovin sanoin myös sote-uudistusta ja maakuntamallia. Haavisto muistutti, että hallituksen tavoitteena oli säästää kolme miljardia euroa sosiaali- ja terveysmenojen kustannuskehityksestä, mutta nyt säästöä ei enää mainita esimerkiksi talouspolitiikan arviointineuvoston raportissa. –Tämäntyyppinen politiikan teko on edusvastuutonta. Epäilen, että herrojen keskinäiset kompromissit ja erilaiset tavoitteet tässä ovat johtaneet tilanteeseen, jossa meillä tulee 18 maakuntaa, kuka tarvitsee 18 maakuntaa, ei kukaan, Haavisto tuohtui. Orpo: Huonoa politiikan puhetta Haaviston mukaan nyt luodaan ”rakennetta rakenteen päälle” ja tehdään kallista mallia. –Pekka, tavallisesti rauhallinen mies, nyt karkasi mopo käsistä ihan totaalisesti, Sipilä sanoi. Hänestä nyt tehdään ”asuinalueen hyvä kaava” ja hän kannattaa myös kokoomuksen valinnanvapausmallia. Sipilä huomautti, että hallitus on jo puuttunut veronkiertoon korkovähennysoikeuden rajoittamisella. –Nyt meni Pekka pikkuisen pitkäksi, Sipilä sanoi. –Verosuunnittelu jatkuu edelleen, Haavisto napautti takaisin. Myös Orpo puolustautui. –Täytyy minunkin Pekalle sanoa, että huonoa politiikan puhetta on myös se, ettei tunnusteta sitä, mitä on tehty, Orpo sanoi. Säästöjä laadun kustannuksella? Valtiovarainministeri huomautti, ettei soten aiheuttamia tulevaisuudessa toteutuvia kustannussäästöjä pysty kukaan sanomaan varmuudella. –Nyt olemme luoneet perustan ja sen päälle rakennetaan uusi malli, johon tuodaan, hyvät yrittäjät, markkinamalli. Haluamme hyödyntää vastuullista markkinataloutta, joka minun maailmassani tuo parempaa laatua ja menee vähemmän veroeuroja, Orpo sanoi yleisön taputtaessa. Sanna Marinista sote-säästöjä ollaan tekemässä palvelujen laadun kustannuksella, nimenomaan sosiaalipuolelta. –Se tarkoittaa heikompilaatuista vanhustenhoitoa ja sitä, että ihmiset jätetään heitteille. En minä epäile sitä, että ette halua toteuttaa säästöjä ja leikkauksia, mutta valitettavasti se tulee tarkoittamaan sitä, että meidän palvelut ja laatu kärsivät, Marin katsoi. Sipilä huomautti, että sote-uudistuksella pyritään kustannusten hillintään verrattuna tilanteeseen, ettei tehtäisi mitään. –Tässä tulee myös lainsäädännön kautta lisää valvontaa ja maakunnilla on leveämmät hartiat tehdä sitä kuin 300 toimijalla, mitä tällä hetkellä on.