Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tämä tekee seksirikoksesta puhumisesta vaikeaa jopa terapiasuhteessa: lapsi tuntee syyllisyyttä siitä pahasta, mitä toinen on hänelle tehnyt

Pitkän työuran nuorisopsykiatriassa tehneenä olen ajatuksella seurannut nykytilannetta. Toisen ihmisen koskemattomuuteen kajoaminen on aina rikos, erityisen suuri rikos se on silloin kun kohteena on lapsi. Nykytapahtumat eivät tule yllätyksenä, raiskauksia on ollut aina, myös kotoperäisiä. Nyt muista kulttuureista tulleiden miesten teot ovat nostaneet asian sille tasolle, että niihin on ollut pakko puuttua. Kantasuomalaisten vastaavat rikokset eivät kuitenkaan saa peittyä näiden tapahtumien alle. Sukupuolisuus on osa ihmistä, se on kaikissa meissä. Seksuaalisuus on voimavara, jota on opittava hallitsemaan ja sitä on myös haluttava hallita. Toisen ihmisen koskemattomuuden kunnioittaminen kuuluu tähän. Lapsi on kehityksessään keskeneräinen, myös seksuaalisesti. Hän tarvitsee kasvurauhan tullakseen terveeksi aikuiseksi. Sekä tutkimusten valossa että käytännön kokemuksesta tiedetään, että liian varhaisilla seksikokemuksilla on kohtalokkaita seurauksia aina aikuisuuteen asti. Työssäni kliinisenä psykologina tapasin myös seksuaalirikoksen uhreja. Asiasta puhuminen oli usein vaikeaa ja onnistui vasta luottamuksellisessa terapiasuhteessa – jos silloinkaan. Tapahtumia verhoaa häpeä, sillä lapsi tuntee syyllisyyttä siitä pahasta, mitä toinen ihminen on hänelle tehnyt. Lapsia on sekä suojeltava että ohjattava. Jos lapsi kypsymättömyyttään, uteliaisuuttaan tai jännitystä hakiessaan ylittää turvalliset rajat, on aikuisten velvollisuus palauttaa ne. Lasten vanhemmat ja myös koulu ovat merkittävässä roolissa jo ennaltaehkäisyn vuoksi. Turvallisten puitteiden luominen kansalaisille on poliittisten päättäjiemme velvollisuus. Käytännön toteutus on virkamiesten asia – poliisin ja lastensuojeluviranomaisten. Siinä heillä riittää töitä. Oikeuslaitoksen osuutta ihmettelen. Suomen laki mahdollistaa jo nyt ankarampien rangaistusten käytön. Miksi niin ei ole tehty? Oikeuskäytännöt eri puolilla maata poikkeavat myös toisistaan. Sivuttu on – muttei varsinaisesti käsitelty – vertaistukea, mikä monissa ongelmissa on osoittautunut toimivaksi. Suomen oloihin sopeutuneet vierasmaalaiset ovat haastatteluissa olleet huolestuneita tilanteesta. Maahanmuuttajien taustoja ymmärtävinä heillä olisi paljon annettavaa. Toinen vertaistaho ovat omat nuoremme. Tehtyjen kyselyjen perusteella nuorten asennoituminen ja mielipiteet ovat yleensä varsin terveitä. Nuoret voivat esimerkkinsä avulla toimia mallina niin maahanmuuttajille kuin itseään nuoremmille lapsille. Ylöjärveläinen koululainen Kaisa Manninen kirjoitti osuvasti asenteista (Al 29.01.). Hän nosti esiin myös ikävän puolen, miten kouluissakin huudellaan halventavasti maahanmuuttajille. Tämä sekä Oulussa parhaillaan esiintyvä syrjintäilmiö osoittavat, että myös osalla suomalaisista on vaikeuksia asennoitumisessaan. Huolimatta seksuaalirikosten herättämästä ymmärrettävästäkin kiukusta, ei pahaan vastaaminen pahalla ole oikea ratkaisu. On syytä miettiä asioita ja suitsia sanojaan ja tekojaan. Eri tahojen yhteistyöllä päästään yleensä parhaaseen tulokseen. Kirjoittaja on tamperelainen psykologi.