Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pakkanen riivaa Yhdysvaltojen keskilänttä, ainakin 12 ihmistä kuollut – rautateitä on pidetty toimintakunnossa tulen avulla

Yhdysvalloissa värjötellään tällä viikolla ennätyskylmissä lämpötiloissa. Uutiskanava CNN :n verkkosivujen mukaan liittovaltion alueella on tällä hetkellä kylmempää kuin Etelänavalla, missä on tällä viikolla alimmillaan vain noin -21 celsiusastetta. Chicagoon ennustetaan -32 celsiusastetta. Etenkin Chicagon kaupunki Illinoisin osavaltiossa kärsii kovista pakkasista. Kaupunki sijaitsee Suurten järvien alueella. Chicagoon ja sieltä pois lentävistä lennoista yli 1500 on peruttu tiistain ja keskiviikon aikana, CNN kertoo. Yhdysvalloissa on tähän mennessä kuollut ainakin 12 ihmistä kylmän sään aiheuttamana lauantaista alkaen. Keskilännessä suljettiin kouluja keskiviikkona ja torstaina. Virastot ovat MIchiganin osavaltiossa suljettuna ainakin torstaihin saakka. Myös postilaitos on hylännyt sloganinsa lupauksen toimittaa postit perille lumi- tai vesisateesta huolimatta ja CNN:n meteorologin Dave Hennenin mukaan Chicago on "äärimmäisen kylmyyden keskittymä". Uutiskanava CNN:n Twitter-julkaisussa näkee, että Chicagon rautateiden palvelukykyä on hoidettu tulen avulla: Chicagon asukkaat päivittävät tunnelmiaan sosiaaliseen mediaan asiasanalla #Chiberia. Twitterin päivitysten mukaan Chicagon kadut ovat tyhjentyneet jalankulkijoista, kun ihmisiä kehotetaan pysymään sisällä. Moni on kuitenkin innostunut heittelemään ulkona kuumaa vettä ilmaan ja kuvaamaan sen jäätymisen ennen maahan osumista. Osa kaupunkilaisista on lähtenyt ulos pelkästään sen takia, että kyseessä on mahdollisesti heidän koko elämänsä kylmin päivä. Kaupunkien kodittomien ihmisten ja eläinten tilanne on herättänyt huolestusta, ja etenkin Twitterissä kehotetaan lahjoittamaan tarvikkeita suojille ja kirkoille. Sekä Michigan-järvi että Chicago-joki ovat kuvien perusteella jäässä ainakin osittain. Järvelle on myös noussut sumua kylmyyden takia, mikä on herättänyt kaupunkilaisissa ihmetystä ja ihastusta. Chicago Tribune -lehti twiittaa tilillään kaupungin julkisten koulujen olevan kiinni keskiviikkona ja torstaina. Kylmää on Yhdysvalloissa muuallakin. Esimerkiksi Keskilännessä ja Suurten järvien alueella lämpötilojen ennustetaan putoavan pahimmillaan 40:een pakkasasteeseen. Lisäksi Suurten järvien alueella ja Suurten tasankojen pohjoisosissa varoitetaan jäätävästä tuulesta. Tuulen kanssa Minnesotan osavaltiossa on mitattu jopa -52 celsiusasteen lämpötiloja. CNN varoittaa, että sääolosuhteille altistuminen vain viiden minuutin ajan voi johtaa hypotermiaan ja paleltumiin.