Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Suomi teki historiansa parhaan tuloksen kokkien MM-kisoissa: neljäs sija ja erikoispalkinto parhaasta vadista

Suomi palkittiin parhaasta ruokavadista arvostetussa Bocuse d`Or -kokkikilpailuissa Ranskan Lyonissa. Suomea kilpailussa edusti huippukokki Ismo Sipeläinen assistenttinaan Johan Kurkela . Joukkueen valmentajana toimi keittiömestari Tommi Tuominen ja Suomen tuomarina keittiömestari Matti Jämsén . Vadilla tarjoiltavan kilpailutehtävän pääraaka-aine oli maitovasikan kare. Lisäksi kilpailijan on valittava annokseen vasikan sorkka, kateenkorvaa, munuaisia tai suolta. Kare oli paahdettava luullisena ja kokonaisena. Tehtävässä tuomarit arvioivat myös kilpailijan kotimaan identiteetin esiintuomista. –Suomen vadilla tuoksuu poltettu rosmariini, joka tuo mieleeni kotimaan metsät ja tukee annoksissa käytettyjen metsäsienten makua. Lisäksi vadilta löytyy muun muassa juuriselleriä ja perunaa. Kaiken sitoo yhteen poltetulla rosmariinilla ja jaloviinalla maustettu kermainen kastike, Sipeläinen kertoi ennen keskiviikkona käytyä kisaa. Suomen annoksessa oli runsaasti tunnistettavia pohjoisen elementtejä. –Suomen vahva jäätä, lunta ja hiiltynyttä puuta henkivä kisateema näkyy sekä poltetuissa luissa että itse vadin designissä, Sipeläinen sanoi. Opiskelijat suunnittelivat vadin Voittoisan Suomen vadin ulkoasun olivat suunnitelleet Aalto-yliopiston opiskelijat Niko Mankinen ja Jinghua Zeng muotoilija Pekka Paikkarin ohjauksessa. –Kilpailuteeman kuvastoon kuului palanutta puuta ja jäätä sekä muinaista mystiikkaa, joten halusimme pitää värimaailman yksinkertaisena. Vadilta löytyy hangenvalkoista ja hiilenmustaa saarnia maustettuna viileällä teräksellä, suunnittelijat kuvailivat vadin ulkoasua. –Lasi ja valkoisuus vievät ajatukset äärettöminä jatkuviin hankiin. Saarnin syykuviot kuultavat läpi muistuttaen tuiskun kasaamia dyynejä, josta sieltä täältä pilkistää jäätyneitä ja huurteisia kasveja. Vadissa on keveyttä ja haurautta sekä pohjoiselle luontevaa rosoisuutta, he totesivat. Pohjoismaille huikea nelosvoitto Bocuse d`Or -kilpailun voitto meni tänä vuonna Tanskalle. Toiseksi tuli Ruotsi ja kolmanneksi Norja. Suomi ylsi kokonaiskilpailussa 4. sijalle. Se on Suomen paras sijoitus tähän mennessä. Aiemmin kovin suoritus on vuodelta 2011, jolloin Matti Jämsén ylsi viidennelle sijalle. Tämänvuotisen voittajamaa Tanskan kokonaispisteet olivat 2187, Ruotsin 2131, Norjan 2118 ja Suomen 2087. Pohjoismaiden nelosvoiton täydensi tärkeimmän erikoispalkinnon eli vadin voitto, joka meni siis Suomeen. Viidenneksi sijoittunut Sveitsi sai 2009 pistettä ja kuudenneksi sijoittunut kilpailujen järjestäjämaa Ranska 1998 pistettä. Kaikkiaan Bocuse d`Orin finaaliin päätyi alkukarsintojen perusteella 24 kilpailijamaata. Tulokset julkistettiin keskiviikkoiltana Lyonissa.