Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Opi tekemään kymmenen upeaa lettiä – Näin syntyvät puolihollantilainen käärme, vesiputous ja feikkiletti

Miten tehdään esimerkiksi juhlakampaukseksi sopivat kukkanuttura tai spiraali? 11-vuotiaat taitavat tytöt näyttävät, miten letit syntyvät. 1. Ranskalaiset letit Tee jakaus keskelle päätä. Letitä ensin toisen puolen hiukset. Rajaa osio sivusta ja jaa se kolmeen osaan. Siirrä vasemmanpuoleinen osio keskelle viereisen osion yli. Siirrä sen jälkeen oikeanpuoleinen osio keskelle viereisen osion yli. Tämän jälkeen aloita lisäämään hiuksia sivuilta osioihin. Jatka letittämistä loppuun saakka. Tee toinen puoli samalla lailla. 2. Vesiputousletti Rajaa ohimolta hiuksista osio ja jaa se kolmeen osaan. Siirrä ensin kerran alhaalta ja kerran ylhäältä osio yläkautta keskelle lisäämättä hiuksia. Jätä alin osio roikkumaan ja ota sen sijaan letin vierestä alapuolelta samankokoinen osio ja siirrä se keskimmäisen yli. Yläpuolelta letitetään kuten ranskalaista lettiä. Alin osio jätetään aina roikkumaan ja lisätään hiuksia lettiin yläpuolelta. 3. Feikkiletti eli renksuletti Youtubesta löytyy näitä lettivideoita nimellä pull-through braid. Tee ensin osasta hiuksista yksi poninhäntä päälaelle ja sen jälkeen toinen poninhäntä sen alle. Jaa päällimmäinen poninhäntä kahtia ja laita osiot alemman ponnarin molemmilta puolilta. Ota lisää hiuksia ja sido ne ponnariksi. Jatka näin, kuten videolla näkyy. 4. Ranskalainen kalanruotoletti Aloita kahdella osiolla päälaelta. Siirrä oikean osion ulkoreunasta pieni osa hiuksia vasempaan osion. Sitten siirrä vasemman osion ulkoreunasta suortuva toiselle puolen. Sitten aloita hiuksien lisääminen kuten ranskalaisessa letissä. Siirrä ensin vastakkaiselle puolelle pieni suortuva ja sen jälkeen lisää hiuksia samaan paikkaan. Jatka lettiä samaan malliin ulkoreunasta sisäreunaan ja lisää hiuksia. Loppuletti tehdään normaalia kalanruotoa eli siirretään suortuvia puolelta toiselle. 5. Ruusukeletti ranskalaisittain Tässä letissä tehdään ensin vino puoliranskalainen letti eli lisätään hiuksia vain toiselta puolelta. Korvan kohdalla käännä letin suuntaa ja tee lisäykset myös toiselta puolelta. Hiukset letitetään loppuun. Tämä loppuletti kiinnitetään pinneillä ruusukkeen muotoon nutturaksi. Videolta näet, miten se tapahtuu. 6. Hollantilainen sivuletti Aloita hollantilaisen sivuletin teko korvan yläpuolelta. Rajaa hiuksista osio ja jaa se kolmeen osaan. Siirrä vasemmanpuoleinen osio keskelle viereisen osion ali (ranskalaisessa letissä osio laitetaan yli). Siirrä vastaavasti oikeanpuoleinen osio keskelle viereisen osion ali. Ala lisäämään osioita kummaltakin puolelta samaan tapaan kuin ranskalaisessa letissä siihen asti kun hiuksia riittää lisättäväksi. Jatka palmikon letittämistä normaalisti loppuun saakka. 7. Puoliranskalainen spiraaliletti Tämä vaativa mutta näyttävä letti alkaa päälaelta. Ota pieni määrä hiuksia keskeltä päälakea. Jaa se kolmeen osaan ja lähde letittämään puoliranskalaista lettiä ympyrän muotoon. Lisää oikealla puolella hieman lisää hiuksia. Vasemmalla ei tehdä lisäystä. Viimeisellä kierroksella kerää kaikki hiukset mukaan. Jakaukset jäävät spiraalin sisään piiloon. Letitä loppupalmikko ja piilota se spiraalin sisään paksumman osion sisään parilla pinnillä. 8. Puolihollantilainen käärmeletti Ota kolme osiota, joita siirrät hollantilaisen letin tavoin osion ali. Lisää hiuksia vain toisella puolella kasvoja. Etene päälaelta korvaan päin. Korvan kohdalla vaihda suuntaa. Ala lisätä toiselta puolelta hiuksia kuin tähän asti. Toisella korvalla käännä taas suuntaa ja aloita lisäämiset toiselta puolelta. Palmikoi loppuun normaalisti. 9. Kukkanuttura Tee keskelle päätä ponnari mutta jätä ympärille joka puolelle hiuksia. Ota puolet etuhiuksista ja laita pois hetkeksi. Aloita toisella kasvojen puoliskolla puoliranskalainen letti, johon lisätään hiuksia vain toiselta eli kasvojen puolelta. Korvan kohdalla ala lisäämään lettiin suortuvia sekä kasvojen puolelta että poninhännästä. Jatka ympäri pään ranskalaisen letin tavoin, kunnes olet ottanut lettiin mukaan kaikki ponnarin hiukset. Palmikoi loppuletti normaalisti ja piilota kukkaletin sisälle. Viimeistele hiuspinneillä. 10. 8-osainen letti Tämä on hyvin vaativa letti ja se vaatii harjoittelua. Jaa hiusosio ensin neljään osaan ja letitä ylhäältä vasemmalta yli ja ali ja oikealta viereisen osion ali ja yli. Jatka samaan malliin löysästi letittäen. Yksi suortuva jää letissä keskelle ja muut menevät sen yli. Tee alapuolelle toinen 4-osainen letti. Samalla kun letität tätä, puno se yllä olevaan lettiin. Ylin suortuva alemmassa letissä pujotetaan yläletistä läpi. Parhaiten opit tämän videoista. Lisää vinkkejä: Matti Airola: Isien ja tyttöjen lettikirja, Jenni’s Hairdays -videot Youtubessa. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 2.2.2016.