Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Iltapäiväjäät ovat ahkerassa käytössä, kun valmentaja Tuononen pyörittää Tapparan kolmen torjujan maalivahtirulettia – tuoreen hankinnan liigadebyytistä ei ole vielä päätetty

Tapparalla on juuri nyt mielenkiintoinen tilanne maalivahtiensa kanssa. Tamperelaisseura hankki pari viikkoa takaperin tshekkivahti Miroslav Svobodan Pohjois-Amerikasta. Hän kilpailee pelipaikasta Christian Heljangon ja Niklas Bäckströmin kanssa. Svoboda, 23, on Edmonton Oilersin NHL-varaus vuodelta 2015, mutta viimeksi hänen NHL-oikeutensa olivat Nashville Predatorsilla. Svoboda ei ole kuitenkaan pelannut NHL:ssä. Tällä kaudella hänen tilastoissaan on 14 ottelua ECHL:n Atlanta Gladiatorsissa. AHL:n puolella hän kävi istumassa luukkuvahtina. Tapparan riveissä Svoboda ei ole esiintynyt. Tilillä on kolme ottelua Mestiksen LeKin maalilla. Niissä Svoboda on torjunut kaksi voittoa ja yhden jatkoaikatappion. Missä Svobodan kanssa mennään juuri nyt, Tapparan maalivahtivalmentaja Petri Tuononen ? –Hänelle haetaan tuntumaa. Sitten, kun otteet ovat sitä luokkaa, että Liigassa voi pelata, niin tuomme hänet "sisään", Tuononen sanoo. –Vielä pitää vähän parantaa, Tuononen lisää. Svobodan torjuntaprosentti LeKissä on 89,50 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,00. –Svoboda ei ole kauheasti pelannut tällä kaudella. Atlantassa ei ollut lainkaan maalivahtivalmentajaa. Hän joutui touhuamaan siellä itsekseen. Svobodan liigadebyyttiin vaikuttavat myös Tapparan muiden vahtien, Christian Heljangon ja Niklas Bäckströmin otteet. –Molemmat ovat pelanneet tämän vuoden puolella erittäin hyvin JYP-ottelun alkua lukuun ottamatta. Siinä pelissä koko joukkue oli alussa vähän unessa. Tappara on saalistanut tämän vuoden puolella pelkkiä voittoja JYP-tappiota (2–4) lukuun ottamatta. Voittoja on kertynyt kahdeksan. –Svoboda on isokokoinen (190 cm ja 87 kg), mutta kokoisekseen erittäin vikkelä poika. Hän on kovin erilainen kuin edellinen tshekkivahtimme, Tuononen sanoo ja viittaa KHL:n Barys Astanaan siirtyneeseen Dominik Hrachovinaan . Hrachovinan mitat olivat 179 senttiä ja 85 kiloa. Tuononen pyörittää kolmen maalivahdin harjoitusrulettia. Myös Svoboda treenaa Tapparan kanssa. –Iltapäiväjäät ovat nyt ahkerassa käytössä. Treenaamme niillä Svobodan kanssa. Koska voisi olla Svobodan liigadebyytin aika? –Päävalmentaja ( Jukka Rautakorpi ) tekee lopulliset ratkaisut. Kautta on paljon jäljellä ja kaikenlaista voi sattua, Tuononen muistuttaa. HC Plzenin riveissä Svoboda oli kaudella 2017–18 yksi Tshekin liigan kärkivahdeista ja debytoi tuolla kaudella myös Tshekin A-maajoukkueessa. –Svobodan taidot eivät ole kadonneet minnekään, mutta vaatii paljon toistoja, että hän saa homman taas rullaamaan, Tuononen tietää.