Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampereen ratikkapysäkkien nimet julkistettiin – yksi poikkeaa muista: missä sijaitsee Opiskelija?

Tampereen kaupungin kadunnimitoimikunta päätti torstaina 24.1. raitiotien ensimmäisen vaiheen pysäkkien nimistä. Pysäkkivarauksia on yhteensä 26, joista varsinaisia ratikkapysäkkejä on 23 ja tulevaisuuden pysäkkivarauksia 3. Kaikki muut pysäkit on nimetty pitkälti pysäkin läheisyydessä olevien rakennusten, alueiden tai kaupunginosien mukaan, mutta pysäkki nimeltään Opiskelija poikkeaa joukosta. Kaupunki perusteli Hervannassa sijaitsevan pysäkin nimeämistä Opiskelijaksi sillä, että pysäkki sijaitsee Opiskelijankadun läheisyydessä. Lisäksi nimeä perusteltiin sillä, että Tampere on merkittävä opiskelijakaupunki ja Hervanta merkittävä opiskelijakaupunginosa. Kaikki nimetyt pysäkit ovat olleet mukana yleisöäänestyksessä, joka järjestettiin vuonna 2014, lukuun ottamatta äänestyksen jälkeen lisättyjä pysäkkejä Sammonkadulle, Teiskontielle ja Insinöörinkadulle. Nimeämiset eivät täysin vastanneet yleisöäänestysten tuloksia, sillä esimerkiksi Tulli-nimi tuli vasta toiseksi äänestyksessä. Nimen haluttiin kuitenkin tukevan vahvasti kehittyvää Tullin kaupunginosaa. Esimerkiksi Hippostalon lähellä oleva pysäkki nimettiin Hippokseksi, vaikka Hippostalo puretaankin uuden asemakaavamuutoksen takia. Alueella sijaitsi aiemmin Hippoksen ravirata. Ratikka kulkee ensimmäisessä vaiheessa Hervannasta keskustaan Pyynikintorille ja keskustasta TAYSiin. Koeliikenne on määrä aloittaa vuonna 2020 ja kaupallinen liikenne alkaa tavoiteaikataulun mukaan vuonna 2021. Oikaisu: 29.1. kello 12.40: Korjattu, että kaupallisen liikenteen on määrä alkaa vuonna 2021, ei 2020.