Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

LeKi nappasi sarjakärki Kooveen päänahan hyisellä Koulukadulla maalein 6–4

Jääkiekko LeKi pääsi Kooveeta paremmin vauhtiin nuorten Mestiksen paikalliskamppailussa viime lauantaina, kun tamperelaiset isännöivät Lempäälän pelaajia Koulukadun ulkojäällä mojovassa paukkupakkasessa. Ajassa 3.35 Saku Aavajoki latasi vieraat 1–0-johtoon ja hieman avauskympin jälkeen Jussi Laulajainen vei LeKin 2–0-karkumatkalle. Koovee keräsi kuitenkin rivinsä kuntoon ensimmäisellä tauolla ja tuli vahvasti toiseen erään. Ajassa 31.10 kotijoukkue oli kirmannut jo 3–2-johtoon Valtteri Peltosen kahdella ja Oskari Jäättelän yhdellä kaapilla. Hetkeä myöhemmin Kooveen kolmannesta täysosumasta isäntien maalin takana nähtiin neljän miehen nujakka, josta jaettiin yhteensä kahdeksan kaksiminuuttista. Jäähyjen aikana LeKi rokotti kaksi kertaa ylivoimalla Aavajoen sekä Jarno Jokipakan onnistumisilla. Ennen erätaukoa Jere Koskinen siirsi vieraat jälleen kahden maalin johtoon. Lukemissa 3–5 mentiin aina ottelun viimeiselle kahdelle minuutille asti, kunnes Tomas Neva-aho iski ajassa 58.14 lopullisen niitin Kooveen arkkuun upottamalla tyhjiin LeKin kuudennen osuman. Kooveen Jäättelä kavensi lukemia vielä 20 sekuntia ennen päätösvihellystä, mutta täysi pistepotti matkasi tällä kertaa siis Lempäälään 6–4-voitolla. – LeKi oli valmiimpi taistelemaan pisteistä, meidän joukkue taas lähti pelaamaan ulkoilmaottelua ja jäi alussa ihmettelemään Koulukadun valoja. Paikallispelit ovat meille hankalia, lataus menee joko yli tai ali, ja sitä selvitellään miksi näin on, tuumasi Kooveen vastuuvalmentaja Sakari Salmela . – Kyllä tätä oli odotettu kuin kuuta nousevaa, että pääsemme vääntämään Koulukadulle Kooveeta vastaan. Olimme täällä jo aamujäällä kello 9.45 ja taitaa meillä kaikki olla lopputulokseen aika tyytyväisiä, iloitsi LeKin joukkueenjohtaja Vesa Saarinen . Tappiosta huolimatta Koovee pysyi sarjan piikkipaikalla, tosin Lempäälän A-junnut ottivat heti sunnuntaina 5–4-kotivoiton Hokista ja nousivat Mestiksen kakkoseksi vain kahden pisteen päähän tamperelaisista. Uutta paikallistaistoa ei tarvitse kauaa odottaa, sillä LeKi isännöi Kooveeta sunnuntaina 3.2. kello 13.30 alkaen Lempäälässä. Melkein heti perään kello 17 samalla jäällä nähdään aikuisten Mestiksen ottelu LeKi–Koovee.