Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ruskossa syttyi palo jätekasassa hallin sisällä – kukaan ei altistunut savulle

Tampereen Ruskossa Tauskonkadulla syttyi lauantaiaamuna palo jätekasassa. Suuren hallin sisällä olevassa noin tuhannen kuution kasassa syttyi palo pienellä alueella. Yrityksen työntekijä hälytti paikalle apua aamuseitsemän jälkeen. Pelastuslaitos oli paikalla kolmella yksiköllä ja sammutti liekit. Sammuttajat poistuivat palopaikalta kahdeksan jälkeen ja jättivät jälkivartioinnin yrityksen vastuulle. Yrityksen työntekijät levittivät muovia, pahvia, paperia ja puuta sisältäneen kasan omilla koneillaan. –Kasa oli Ref-polttoainetta, jonka kosteusprosentti on korkea. Sitä poltetaan kaukolämpölaitoksissa ja muissa jätteen polttoon soveltuvissa laitoksissa, Deleten liiketoimintajohtaja Henri Pesonen kertoo. Kukaan ei altistunut palossa savulle. Palo ei myöskään aiheuttanut savuvaaraa tai muuta haittaa ympäristössä.