Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske aitoi kaikkien aikojen kakkosajan Suomessa – EM-halliraja alittui samalla komeasti

Tampereen Pyrinnön aituri Reetta Hurske juoksi perjantai-iltana Turun Kupittaalla 60 metrin aidat aikaan 8,04. Aika on kaikkien aikojen toiseksi paras Suomessa. Hurske jäi neljä vuotta vanhasta Nooralotta Nezirin juoksemasta Suomen ennätyksestä vain seitsemän sadasosaa. Samalla Hurske paransi omaa ennätystään kahdeksan sadasosaa. Aika alittaa EM-hallikisojen tulosrajan. Maaliskuussa Glasgow'ssa järjestettävien EM-kilpailujen tulosraja on 8,20. Hurskeen aiempi ennätys matkalla oli viime talvena Helsingin SM-hallikisoissa juostu 8,12. Turussa oma ennätys syntyi ilman todellista vastusta. – Lotta Haralan piti alun perin olla juoksussa mukana, mutta hän jäi selkävaivan takia pois. Ajattelin silloin, että tuleekohan tästä nyt mitään, Hurske kertasi tiedotteessa. Hän yllättyi vireestään itsekin. –Tiesin, että olen hyvässä kunnossa, mutta en olisi osannut odottaa noin kovaa aikaa kauden avauskilpailusta.