Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tiina Puumalaisen Shakespeare-sovitus Myrsky on audiovisuaalinen namupala, mutta se jättää sisältä tyhjäksi

William Shakespearen Myrsky on aika huono teksti. Prospero hautoo kostoa autiolla saarella ja taikoo (!) ilmanhenki Arielin avulla luodolleen riesaksi koko häneltä vallan kaapanneen ääliölauman. Kostaako heille vai antaako anteeksi? Siinäpä kysymys. Kehnot tekstit ovat mainioita teatteriteoksen pohjia. Niihin on helppo sovittaa teemoja, jotka kulloinkin tuntuvat tärkeiltä. Myrsky on niin tulkinnoille altis teksti, sitä katsoessa voi saada päähänsä mitä tahansa. Ehkä Prospero onkin Donald Trump ja Ariel Pariisin ilmastosopimus? Jospa Gonzalo onkin Rudy Giuliani ja Antonio on Vladimir Putin ? Muovinen spektaakkeli Tiina Puumalaisen sovituksessa pääosassa ovat merten muovipullot ja muovijäte. Niistä Puumalainen lavastajamestari Teppo Järvisen kanssa synnyttää niin visuaalisen spektaakkelin, että Myrskyn jälkeen ei ole mitään tarvetta matkustaa Helsinkiin hurmaantumaan Amos Rexin välkkyvistä valoista ja hologrammi-projisoinneista. Muovimyrsky sovituksen alussa on upeinta lavastustaidetta, mitä Tampereella olen nähnyt. Se tuo mieleen Francis Ford Coppolan . Ilmestyskirja. Nyt. -spektaakkelia ohjatessaan Coppola loihe lausumaan, että sota on kamalaa mutta kaunista. Muovipullot ja -pussit taittavat valoa ja projisointeja yhtä huumaavasti Myrskyn introssa kuin Coppola leimautteli bensiiniä viidakossa. Prosperolta vallan kaapanneet idiootit Puumalainen kuvaa loistoristeilyn rikkaiksi matkustajiksi. Heissä ei ole mitään eroa viinaa hamstraaviin ja lotkottaviin Tukholman ja Tallinnan-matkaajiin. Jotenkin ratkaisu tuntuu vähän liian ilmeiseltä. Se tuo mieleen Titanicin kansituolit ja osoittamalla osoittaa, että tuhoa kohti tässä seilataan, mutta ainakin iloisesti kännissä. Samuli Mujeen Stephano, Jyrki Mänttärin Trinculo ja Miia Selinin Adriana örveltävät jurrissa näytelmän alusta loppuun. Vaikka Myrsky näyttää TTT:n kauden kalleimmalta tuotannolta, tulee juoppotriosta puskafarssiolo. Onneksi Miia Selin tekee minkkiturkkijuopponsa yhtä kiinnostavasti kuin viihdyttävästi. Hänen rinnallaan myös Mujeen ja Mänttärin känniääliöintiä sietää näytelmän keston. Humalikkojen vastapainoksi Aimo Räsänen on vallan Prosperolta kaapanneena Antoniona enimmäkseen hiljaa. Hänellä ei ole koko näytelmässä kuin muutama vuorosana. Ratkaisu toimii. Vaikeneva Räsänen on Myrskyn vaikuttavin hahmo. Resuiset shortsit Entä Prospero? Pentti Helin on lainannut Prospero-lookinsa Jeffrey Lebowskilta Coen- veljesten elokuvasta. Vitsi on hyvä, mutta siitä ei lötköjä shortseja ja kulahtanutta aamutakkia enempää irti revitä. Ehkä olisi pitänyt. Helin lausuu Prosperon rivit klassisesti ilman ylimääräisiä ironian tasoja. Karismaattista työtä, mutta jotain Prosperon hahmo olisi vielä sovituksessa sisäänsä tarvinnut. Kun alkutekstissäkään Prosperolla ei ole paljon muuta hommaa kuin tarkkailla, miten hänen taikansa saarelle haaksirikkoutuneisiin vaikuttavat, olisi sovittaja voinut tämän hahmon kohdalla revitellä shortseja enemmän. Ilman henki Ariel sentään vähän puhaltaa tekstiä ylemmälle yhteiskunnallisuuden tasolle Jaana Oraviston tulkitsemana. Perushoitaja-asussaan hän muistuttaa välillä, että aika paljon on Prosperon käskyjä jo selkänahasta repien ja työaikaa ilmaiseksi lahjoittaen täytetty. Prosperon ja Arielin suudelma on kuitenkin koko kauden kivoin teatteripusu. Sitä kannattaa odottaa. Zombi ja ötökät Myrskyssä olen ihmetellyt Prosperon hirviöpalvelija Calibania. Mihin häntä tarvitaan ja miksi Prospero raasua kiusaa? Eikö hänellä ole jo tarpeeksi tehtävää vihamiestensä mielen hajottamisessa? Verneri Liljan esittämä Caliban on standardizombi. Lilja esittää häntä hyvin, mutta ei hahmo siitä sen välttämättömämmäksi Prosperon saarella muutu. Saska Pulkkisen Ferdinand ja Maija Langin Miranda tuovat nuorta lempeä ja onnea synkälle saarelle, mutta pääosa näytelmästä menee tummiin pukeutuneiden miesten astellessa yrmeän näköisinä täydellisesti kompositioiduissa ja valaistuissa lavastus- installaatioissa. Pekka Siistosen säveltämä musiikki ja äänisuunnittelu ovat välttämätön osa audiovisuaalista spektaakkelia, joka välillä esitetään kuin kiusallaan vain vähän vilauttaen katsojalle. Esimerkiksi ensimmäisen näytöksen lopun jättiläisötökkäkohtaus on käsittämättömän hienoa työtä – ja kestoltaan ihmeellisen lyhyt. Sielullisesti Myrskystä jää aika tyhjä olo. Kosto ja anteeksianto ovat rakkauden jälkeen suurimpia teemoja koko maailmassa. Ei Shakespearen Myrsky niitä niin iholle tuo, että katsoja astuisi teatterista ulos itsensä entistä paremmin tuntien. William Shakespeaere (1564–1616) kirjoitti Myrskyn romanttisella tai tragikomisella myöhäiskaudellaan, noin vuonna 1610. Tuolloin Shakespearen tekstejä leimasivat kevyet fantasiaelementit ja taikuus. Myrskyssä Milanon herttua Prospero on syösty vallasta ja karkotettu tyttärensä Mirandan kanssa autiolle saarelle. Siellä Prospero on löytänyt itsestään velhon, joka pystyy tekemään taikoja ja hallitsemaan säätä tuulenhenki Arielin avulla. Prospero taikoo myrskyn, joka tuo saarelle hänet vallasta syösseen salaliiton jäsenet. Vallankaappaajiin kuuluvat Prosperon veli Antonio ja Napolin kuningas Alonso lakeijoineen ja lapsineen. Lopun aikaa näytelmästä Prospero kiusaa salaliittolaisia taioillaan ja pohtii kostonsa oikeutusta. Teksti: William Shakespeare. Sovitus ja ohjaus: Tiina Puumalainen. Lavastussuunnittelu: Teppo Järvinen. Pukusuunnittelu: Tiina Puumalainen ja Teppo Järvinen. Valosuunnittelu: Eero Auvinen. Musiikki: Pekka Siistonen. Kampaus ja maskit: Pepina Granholm. Ensi-ilta: TTT: Suuri näyttämö 24.1.2019.