Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaupungin oluttarjontaan taas yksi laadukas lisä: Brewdog Tampere on kovien paikallisten tekijöiden kirittäjä Ratinassa

Mikä: Skotlantilaisen Brewdogin Punk ipa aloitti Euroopassa käsityöoluiden buumin ja valtavirtaistumisen aika tasan kymmenen vuotta sitten. Tämän jälkeen koko Eurooppa, Suomi ja Tampere mukaan lukien on täyttynyt pienpanimoista. Nyt eurooppalainen alan pioneeri on avannut oman panimobaarinsa legendaariseen Autotuonnin taloon Tampereen Ratinassa. Helsingissä Brewdog on ollut jo jonkin aikaa. Siellä baarista on tullut jonkintasoinen näyttäytymispaikka. Tampereella ei näin vielä ole. Ratinassa baarissa saa toistaiseksi istua rauhassa. Miljöö: Baari sijaitsee näyttävästi kunnostetussa Autotuonnin talossa Ratinassa. Sisustus on modernin panimobaarin tapainen. Iso valotaulu kertoo hanassa olevan juomatarjonnan. Muuten yleisilme sisällä on nahkainen ja hämyinen. Baarissa soi 1990-luvun ja 2000-luvun brittirock Oasiksesta Metriciin. Ruoka ja juoma: Ruokaa baarista ei kannata lähteä hakemaan, mutta pienet tarjottavat tapaslautanen (10e) ja aurajuusto-toast (4,5e) yllättävät. Leikkeleet ovat todella mausteisia ja baarimikon työnsä ohessa tekemä toast on ravintolatasoa. Keskitytään kuitenkin juomatarjontaan. Baarissa pääsee maistamaan koko Brewdogin tuotannon kattavasti. Tarjolla on kymmenkunta omaa hanatuotetta. Lisäksi pulloina on saatavilla vielä runsaampi tarjonta. Lisäksi listalla on useita erilaisia erikoisuuksia muilta panimoilta Suomesta ja maailmalta. Harmiksemme pitkällä pullolistalla mennään trendi eli sourit ja lambicit edellä. Maistamme skotlantilaisista pähkinäisen Mistletoe mafia lagerin, greippisen Elvis juice ipan ja Jack hammer ipan. Kaikissa maistuu Brewdogin tyyli tehdä oluistaan reippaamman ja kirpeämmän makuisia kuin amerikkalaiset esikuvansa ovat. Ero on samantyylinen kuin viskeissä. Vääntöä on Skontlannissa enemmän. Jotain kuitenkin kertoo se, että vierailevat Brewskin Meerkat Madness new england ipa ja Dot brewn wild ale ovat kiinnostavampia juomia kuin maistamamme Brewdogin tuotteet. Erityisesti jälkimmäisen tamminen ja puinen maku vetää oluen jopa viskin tai tammisen chardonnayn suuntaan. Tarjolla onkin useita kiinnostavia oluita, mutta ne eivät välttämättä ole Brewdogin. Brewdog Tampere Osoite: Ratinankuja 1, p 0401382750 Avoinna: ma-to 14-24, pe 14-02, la 12-02, su 16-24 Tuomio: Brewdog tarjoaa taas yhden erilaisen makumaailman Tampereen harvinaisen hyvää olutarjontaan. Skotlantilaisten maku on tummempisävyisempi ja voimakkaampi kuin amerikkalaisilla tai suomalaisilla. Brewdog saa kuitenkin kilpailla Tampereella tosissaan, koska täällä on jo monta kovan kansainvälisen tason tekijää, esimerkiksi Pyynikin panimo, Kaleva brewing, Nordic brewery ja Plevna. Tuliko Brewdog Tampereelle hieman myöhässä? ★★★