Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Koiranmakkarastaan tunnettu Kennelpakaste siirtyy sastamalalaisomistuksesta Tampereelle – ostajayrityksellä 33 miljoonan euron liikevaihto

Sastamalalaisomistuksessa olleen lemmikkiruokavalmistajan Kennelpakaste Oy:n osake-enemmistö siirtyy uudelle omistajalle. Tamperelainen Prima Pet Premium Oy on ostanut Sastainvest Oy:ltä enemmistön yhtiöstä. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa. Sastainvest Oy:n hallituksen puheenjohtaja, sastamalalainen Petri Holappa toteaa, että Kennelpakaste saa taustalleen merkittävän alalla olevan toimijan. –Uskon, että tämä mahdollistaa Kennelpakasteelle tärkeän kasvupyrähdyksen ja investointimahdollisuuksia niin laitteistoihin kuin myös henkilökunnan määrään, toteaa Holappa. Kennelpakaste toimii Ikaalisissa. Yritys on vahva toimija erityisesti pakastetuissa koirien- ja kissojenruuissa sekä kuivatuissa eläintenosissa, kuten possunkorvissa. Kennelpakaste tulee jatkamaan kaupan myötä omana yrityksenään ja tuotemerkkinä. Prima Pet Premiumin tuotemerkkejä ovat muun muassa Hau-Hau Champion, PrimaCat ja PrimaDog. Yhtiön toimitusjohtaja Petri Tiitola sanoo, että Hau-Hau Champion -koiratuotemerkki täydentyy kaupan myötä Kennelpakasteen valikoimasta. –Tämä yrityskauppa tukee luontevasti kasvustrategiaamme ja laajentumista uusiin tuoteryhmiin sekä kotimaiseen tuotantoon, sanoo Tiitola. Yhtiö on etsinyt pitkään sopivaa ostokohdetta Suomesta ja kartoittanut myös uuden valmistusyksikön perustamista. –Kennelpakaste Oy:n kohdalla kaikki palaset loksahtivat luontaisesti kohdalleen ja näemme yhdistymisessä pelkästään positiivisia synergioita. Prima Pet Premium Oy on tamperelainen lemmikkieläintuotteita maahantuova ja valmistava yritys. Sen liikevaihto oli viime vuonna 33 miljoonaa euroa. Yritys vie tuotteitaan yli 20 maahan ympäri maailman. Suomessa yritys työllistää noin kuusikymmentä lemmikkieläinalan osaajaa.