Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tohloppijärven retkiluisteluradan hoitaja teki sarjakairaajasta rikosilmoituksen – tältä kairauspaikalla näytti keskiviikkona

Verkko Tohlopin luisteluradan sarjakairaajan ympärillä kiristyy. Auraaja Tuukka Tuominen kertoo tehneensä tiistaina verkossa rikosilmoituksen kairaajan tekosista. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle . Sarjakairaajan jäljet löytyvät nyt lumen alta Hänen mukaansa mahdollisia rikosnimikkeitä ovat ilkivallanteko sekä törkeä vahingonteko, vieläpä tuottamuksellinen sellainen, mikäli joku luistelija sattuisi kompastumaan kairaajan tekosiin ja samalla loukkaamaan itsensä. Aamulehti kertoi eilen, kuinka luisteluradalle oli ilmestynyt koko joukko reikiä maanantain ja tiistain välisen illan ja yön aikana. –Niitä on noin kahdenkymmenen metrin matkalla kummallakin puolen rataa puolentoista metrin välein. On siinä saanut hiki päässä kairata, sillä jää on kolmenkymmenen sentin paksuinen, Tuominen kertoi tiistaina. Ainakin vielä keskiviikkona luistelurata on säästynyt sarjakairaajan uusilta iskuilta. Tunnelmia Tohlopin retkiluisteluradalta keskiviikkona