Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kuka on Tapparan ykkösvahti? Heljanko otettiin vaihtoon, Bäckström ei päästänyt yhtään takaiskua, Svoboda torjui taas voiton LeKissä – "Ei tässä mitään sateentekijää ole haettu"

Hyviä uutisia keskisuomalaisille: päävalmentajaksi palannut Risto Dufva on saanut JYPin pelin raiteilleen. Lauantai-iltana JYP kaatoi Tapparan Hakametsässä 4–2. Dufva on saanut pestilleen unelma-alun, kun perjantaina JYP nitisti HIFK:n. Keskisuomalaisten ylpeys näytti jo putoavan pudotuspelien ulkopuolelle, mutta seurajohto teki kriittisellä hetkellä kovan ratkaisun: Lauri Merikivi sai potkut ja JYPin päävalmentajaksi pestattiin joukkueen Suomen mestariksi 2009 luotsannut Dufva. Kokenut joukkue ei löytänyt Merikiven ohjeilla voittavia askelmerkkejä, mutta Dufva palautti perinteisen JYP-tyyliin – hyvässä ja pahassa. Tuloksena on kaksi peliä ja kaksi voittoa. JYP on enää kahden pisteen päässä viimeisestä playoff-paikasta. JYPiltä myrskyisä alku Tappara hävisi ottelun jo ensimmäisen kuuden minuutin aikana. JYP takoi 3–0-johdon, eikä Tappara saanut kurottua eroa umpeen, vaikka hallitsi tapahtumia 50 minuuttia. Tapparan kuuden ottelun voittoputki katkesi. Puheenaiheeksi nousi tamperelaisjoukkueen maalivahtipeli. Missä oikein mennään? Kuka kantaa päävastuun kevään edetessä? Alkukauden ykkösvahtina pelannut Christian Heljanko otettiin vaihtoon kolmen takaiskun jälkeen, Tilalle tullut Niklas Bäckström ei päästänyt yhtään kiekkoa taakseen. Viikko sitten joukkueeseen hankittu tsekkivahti Miroslav Svoboda pelasi lauantaina toisen ottelunsa Mestiksen LeKissä ja torjui toisen voittonsa. Koska Svoboda pelaa ensimmäisen liigapelinsä? –Noo, tuohon en osaa sanoa vastausta tällä hetkellä, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi pyöritteli. Miksi Svoboda hankittiin? –Haimme varmuutta. Keväällä pitää olla kolme maalivahtia. Se on enemmän tausta-asia, että saadaan tämä tontti varmistettua – ettei näytetä tyhmiltä, jos jollekin maalivahdeistamme sattuu jotain. Ei tässä mitään sateentekijää ole haettu, vaan nimenomaan varmuutta. Bäckström: Ratkaisut pitää vain hyväksyä Niklas Bäckström pelasi viime kaudella HIFK:ssa. Hän putosi Tapparan nykytilannetta vastaavassa asetelmassa joukkueen kolmosvahdiksi vuodenvaihteessa ja hänet suljettiin joukkueharjoitusten ulkopuolelle. Tapparassa näin ei ole käynyt ainakaan vielä. Mikä mielestäsi on Tapparan maalivahtitilanne juuri nyt? –Meillä on neljä maalivahtia. On haasteellista löytää harjoitus- ja valmistautumisaikaa kaikille, mutta se on muiden ihmisten päätettävissä. Heidän tehtävänsä on löytää ratkaisut, että jokainen maalivahti pystyy kehittymään ja menemään eteenpäin. Ei se omaa työskentelyä muuta. Mennään päivä kerrallaan, Bäckström sanoi. Mitä ajattelit, kun Tappara ilmoitti hankkineensa Svobodan? –Ei siinä mitään voi ajatella. Olet töissä täällä ja muut tekevät ratkaisut. Jos he pystyvät sen perustelemaan, niin ratkaisut pitää vain hyväksyä. Jääkiekko on sellaista. Jokainen kerta voi olla viimeinen kerta. Ei auta kuin keskittyä omaan työhön. Olet pelannut varsin vähän kauden aikana. Oletko kuitenkin ollut pelikunnossa? –Paikat ovat olleet kunnossa. Ei siinä kummempia. Tietenkin jokaisella jätkällä tuolla pukukopissa on tähän aikaan kaudesta jotain. Se kuuluu tähän lajiin. Jos tammikuussa ei ole jotain vaivaa, niin ehket ole antanut kaikkeasi. 1. erä: JYP tuli avauserään kuin pyörremyrsky. Keskisuomalaiset iskivät kolme maalia reilussa kuudessa minuutissa. Jarkko Immonen osui jo 12 sekunnin pelin jälkeen, Robert Rooba lisäsi lukemiksi 2–0 ja Julius Nättinen iski läpiajosta 3–0. 2. erä: Toisessa erässä Ben Blood kavensi lukemiksi 1–3 ylivoimalla. Tapparalla oli myöhemmin myös yli kahden minuutin ylivoima viidellä kolmea vastaan, mutta tulosta ei tullut. Parhaat paikat osuivat Niko Ojaniemelle, joka tuhlasi pari paikkaa jo avauserässä. 3. erä: Tappara sai 2–3-kavennuksen, kun Sami Moilanen ohjasi Bloodin laukauksen verkkoon, Lopussa Jani Tuppurainen teki JYPille neljännen osuman.