Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tällainen on ollut Britannian konservatiivien kivikkoinen EU-polku, brexit pahentaa puolueen jakolinjoja entisestään – Theresa May voi olla seuraava uhri

Britannian konservatiivien Eurooppa-suhde on ristiriitojen repimä polku. Se alkoi tasaisena taivalluksena, mutta muuttui vähä vähältä yhä juurakkoisemmaksi. Matkan varrella siihen kompastuivat Margaret Thatcher , John Major ja David Cameron . Pahalta näyttää myös Theresa Mayn kohtalo. Hän joutui jo lupaamaan brexit-kuohunnan keskellä ennen joulua, ettei johdata puoluetta seuraaviin parlamenttivaaleihin. Britannian konservatiivipuolue oli alkujaan Eurooppa-myönteinen. Konservatiivinen pääministeri Edward Heath johdatti Britannian EEC:n jäseneksi vuonna 1973. Puolueessa oli tuolloinkin itsenäisyyden menetystä surkutellut ja vanhaa suurvalta-aikaa muistellut Eurooppa-vastainen ryhmittymä, mutta se ei ollut kovin merkittävä. Osat vaihtuivat Pahemmin olivat työväenpuolueen rivit hajalla Eurooppaan liittyvissä kysymyksissä. Heathia seurannut labour-pääministeri Harold Wilson järjesti vuonna 1975 kansanäänestyksen EEC-jäsenyydestä saadakseen työväenpuolueen sisäisen kapinan kuriin. 67,2 prosenttia äänesti jäsenyyden puolesta. Myöhemmin osat vaihtuivat. Konservatiivipuolueen euroskeptinen siipi alkoi toden teolla kasvaa 1980-luvun puolivälissä yhtä jalkaa EU-integraation tiivistämisen kanssa. Maastricht oli käänne Varsinkin ratkaisevalta käänteeltä näyttää Maastrichtin sopimus (1992). Sen yhteydessä alettiin puhua liittovaltiokehityksestä. Silloin yhteisön nimi muutettiin Euroopan unioniksi ja piirrettiin tie kohti yhteistä rahaa, euroa. Margaret Thatcher oli halunnut Britannian mukaan EU:n sisämarkkinoihin ja neuvotellut Britannialle jäsenmaksualennuksen. Hänen seuraajansa, erittäin Eurooppa-mielinen John Major puolestaan neuvotteli oman puolueen paineessa Britannialle luvan jättäytyä euroalueen ja sosiaalipoliittisten ratkaisujen ulkopuolelle. 1990-luvun puolivälistä alkaen konservatiivien riveistä alkoi kuulua vaatimuksia, että Britannian tulisi jättää unioni. Britannian konservatiivit olivat kyllä vapaakaupan ja suurelta osin myös EU:n sisämarkkinoiden ystäviä, mutta monien mielestä nyt oltiin menossa liian pitkälle. Valtaa keskitettiin Brysseliin kansallisvaltioiden kustannuksella. Ukip-puolueesta tuli uhka Vuonna 2005 konservatiivipuolueen suosion aallonpohjassa puolueen puheenjohtajaksi valittiin David Cameron, eliittikoulujen 39-vuotias kasvatti. Cameron nousi pääministeriksi vuonna 2010. Samoihin alkoi voimistua Ukip-puolue (Britannian itsenäisyyspuolue), joka vaati Britannian lähtöä EU:sta. Vuoden 2014 EU-vaaleissa Ukip sai Britannian puolueista suurimman äänisaaliin maahanmuuttovastaisilla tunnuksillaan. Ukipin nousu sai konservatiivipuolueen euroepäilijät vauhtiin. EU-eroa vaadittiin yhä äänekkäämmin. Saadakseen oman puolueen ruotuun ja Ukipin kiidon pysähtymään Cameron lupasi EU-kansanäänestyksen, jos konservatiivipuolue voittaa vuoden 2015 parlamenttivaalit. Konservatiivipuolue voitti vaalit. Historiallinen erehdys Cameron uskoi, että tämän jälkeen hän kykenee kiristämään EU:lta sellaiset myönnytykset, että brittiäänestäjät haluavat pysyä unionissa. Tämä oli historiallinen väärinarvio. Cameron laki väärin myös oman puolueensa eurokriittisen siiven suuruuden. Leiriä vaihtoi joukko eturivin konservatiivipoliitikkoja kuten Boris Johnson ja Michael Gove . Brexit-kansanäänestys merkitsi Cameronin poliittisen uran loppua. Mutta äänestystulos ei millään muotoa helpottanut konservatiivipuolueen tuskaa. EU jakaa puoluetta entistäkin pahemmin. Uudeksi puheenjohtajaksi ja pääministeriksi valittiin Theresa May, joka oli ollut pitkään Cameronin hallituksen sisäministerinä. May kertoi äänestäneensä jäsenyyden puolesta. Niinpä hänellä tuli tarve todistaa, että hän kunnioittaa kansanäänestyksen tulosta. Helpotusta ei luvassa May kuvitteli vahvistavansa asemiaan brexit-neuvotteluihin julistamalla keväällä 2017 yllättäen ennenaikaiset parlamenttivaalit. Tuloksena oli kirvelevä tappio. Pääministeripaikka säilyi vain Pohjois-Irlannin protestanttien DUP-puolueen tuella. EU-erosopimus saatiin kansien väliin, mutta sen jälkeen meno on ollut entistäkin kivikkoisempaa. Kovan linjan bret-väki yritti kaataa Mayn puolueen sisäisessä äänestyksessä ja hylkäsi brexit-sopimuksen parlamentin äänestyksessä. Tilanne tuskin rauhoittuu hetkessä. Puolueen jakaantumistakin pidetään mahdollisena. EU:n vuoksi. Britannian vei EU:hun (silloiseen EEC:hen) konservatiivinen pääministeri Edward Heath vuonna 1973. Euroskeptinen ryhmä konservatiivipuolueessa alkoi kasvaa 1980-luvun puolivälissä samaa tahtia EU-integraation tiivistämisen kanssa. Vuonna 1998 Britannian konservatiivien sisäisessä äänestyksessä 84 % sanoi "ei" EU:n yhteisvaluutalle. Margaret Thatcher syrjäytettiin puoluejohtajan ja pääministerin paikalta EU:n talous- ja rahaliittovalmistelujen vuonna 1990. Thatcherin seuraaja John Major lupasi pitää Britannian "Euroopan ytimessä". Tuloksena oli kaikkien aikojen vaalitappio vuonna 1997. Vuoden 2001 vaaleihin konservatiivit lähtivät William Haguen johdolla "punnan puolustajana". Tuloksena oli uusi vaalitappio. Konservatiivipuolue pysyi oppositiossa vuoteen 2010 saakka. David Cameron yritti padota EU-vihamielisen Ukip-puolueen uhan ja tiivistää rivit omassa puolueessaan lupaamalla kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, jos konservatiivipuolue voittaa parlamenttivaalit vuonna 2015. Cameron voitti. Brexit-kansanäänestys järjestettiin kesäkuussa 2016. 51,9 % äänesti EU-eron puolesta. Cameron jätti paikkansa, Theresa May valittiin tilalle. 15. tammikuuta 2019 Mayn brexit-sopimus kaatui parlamenttiäänestyksessä.