Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tapparan tuore tshekkivahti haki tuntumaa Mestiksestä – Taso on edelleen iso arvoitus: "Turha tehdä suuria johtopäätöksiä"

Perjantai-illan Mestis-kierroksen suurin mielenkiinto kohdistui tshekkivahti Miroslav Svobodaan . Tapparan pestaama veskari debytoi Lempäälän Kisan Mestis-joukkueessa. Ensi-ilta toi mieltä huojentaneen 6–4 (2–1, 3–2, 1–1) -vierasvoiton Kiekko-Vantaasta, mutta päästettyjen maalien määrä jäi askarruttamaan. –Turha tehdä suuria johtopäätöksiä yhden pelin perusteella. Kuteja tuli harvakseltaan, mutta ne olivat sitä pahempia. Lopussa tuli muutama iso koppi, kun vastustaja haki tasoitusta, LeKin valmentaja Miikka Kuusela summasi. Todennäköisesti Svoboda vartioi LeKin maalia myös lauantaisessa Jokipojat-pelissä. LeKi oli pelin päällä koko ajan, mutta numerot pysyivät tasaisina pitkälti Miro-Pekka Saarelaisen ansiosta. Kolme osumaa upottaneella Mestis-tykillä on koossa jo 29 maalia. –Kaveri on ollut uskomattoman tehokas, Kuusela hämmästeli. LeKin ykkösketju Santeri Vuoti – Kristian Tanus – Patrik Puistola nousi ratkaisevaan rooliin. Tehokas trio upotti kolme osumaa ja vei Kiekko-Vantaan parhaan innon. Koovee jäähyili Koovee sortui kotikaukalossaan hurjaan jäähysumaan Jokipoikia vastaan. Joensuulaisvieras vyöryi 8–3 (3–1, 2–0, 3–2) -voittoon iskettyään peräti viisi ylivoimaosumaa. Lisukkeeksi tuli vielä yksi alivoimamaali. –Kuuluisa ohipeli. Ei onnistunut mikään muu paitsi hölmöjen jäähyjen otto, Kooveen luotsi Juha Pajuoja manasi. Jokipojat painoi päälle koko ajan ja pakotti Koovee-vahti Tomi Ristelin peräti 41 torjuntaan. Kooveen onneksi surkutteluaika jäi hyvin lyhyeksi. Heti lauantaina odottaa vieraskamppailu Mestiksen mestaruutta puolustavaa KeuPaa vastaan. –Pienempiä klapuja nuotioon, jotta saadaan liekki syttymään, Pajuoja suunnitteli.