Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Huikean kaunis kuva Lapinniemestä! – Se on ajankohtainen, koska nyt on kulunut 120 vuotta Lapinniemen puuvillatehtaan toiminnan aloittamisesta

Kauppaneuvos Arthur Sommer perusti Lapinniemen puuvillatehtaan vuonna 1897, ja tehdastoiminta alkoi kaksi vuotta myöhemmin. Tehtaan nimi oli Tampereen Puuvillateollisuus Oy. Aluksi tuotettiin pääasiassa värjäämätöntä lankaa ja kangasta. Vuonna 1910 aloitti työnsä oma mallipiirtäjä. Tuotevalikoimaan kuuluivat 1920-luvulla lankojen lisäksi paita- ja hame-, verho- ja patjakankaat sekä nenäliinat. 1930-luvun vaihteessa mainostettiin uutta, muodikasta ja kestävää pyjamas-flanellia. Tehtaan erikoisuuksia olivat myös sadetakki- ja metsästyspukukankaat. Myöhemmin valmistettiin myös lakanoita, pöytäliinoja, pyyhkeitä, verhoja sekä erilaisia pukukankaita. Tehtaan mainonnassa käytettiin lapinpoika-logoa. Vuonna 1934 tehdas myytiin ja sen toiminta jatkui osana Tampellaa. Se monipuolisti Tampellan tekstiilituotantoa. Talvi- ja jatkosodan aikana tuotettiin kangasta lähinnä puolustuslaitoksen tarpeisiin. Lapinniemessä tehtiin kaikki Tampellan painokankaat ja muut puuvillatuotteet. 1970-luvun lopulla puuvillatehdas keskitti toimintansa teollisuus- ja suurkuluttajatekstiilien valmistukseen. Tehtaan toiminta loppui vuonna 1986. Mukaan kuvapariin: Toimitus toivoo mielellään sellaisia vanhoja valokuvia, joita ei ole ennen julkisuudessa nähty. Tarvitsemme myös tiedon, kuka kuvasi, milloin ja mikä on lähde. Koska ideana on kertoa kaupunkikuvan muutoksesta, niin sellaista pitäisi paikassa olla tapahtunut vuosien saatossa. Kuvia voi lähettää moro@aamulehti.fi .