Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Yksi ihmisen keksimistä ja käyttämistä hölmöimmistä ilmaisuista on "vapaa tahto"

Yksi ihmisen keksimistä ja käyttämistä hölmöimmistä ilmaisuista on "vapaa tahto". Ja vielä hölmömpää on keskustella siitä ikään kuin se tarkoittaisi jotakin – esimerkiksi miettiä vakavissaan, onko ihmisellä vapaa tahto vai ei. Se on hölmöä siksi, että tahtominen ei ole on-off, joko-tai -asia. Se on toiminta, jonka voimakkuus vaihtelee nollasta sataan. Elämässä on tilanteita, joissa ihminen voi tehdä aivan mitä tahtoo – kunhan ei tahdo lentää. Minä voin itse päättää, ostanko kaupasta vihanneksia vai lihaa, nyhtökauraa vai kananmunia – kunhan minulla on riittävästi rahaa. Otetaan sen verran takaisin, että muutetaan ”sata” kysymykseksi: onko ajateltavissa tai edes kuviteltavissa, että joskus ja jossakin kaikki olisi todella sataprosenttisesti itsestä kiinni? No, ainakin 90 prosenttia tahtoa tarvitaan, kun nostetaan käsi ilmaan, istuudutaan alas tai tehdään ne ostokset kaupassa. Se, mitä tapahtuu, on melkein täysin minusta itsestäni kiinni: harvoin käteni on niin kipeä, etten voi nostaa sitä, tai en voi istua, koska joku vetää tuolin altani. 65-prosenttisesti tahtominen auttaa silloin, kun kyse on esimerkiksi jostakin urheilusuorituksesta. Onnistuneeseen suoritukseen tarvitaan tahdon lisäksi paljon edeltävää harjoittelua, valmennusta, terveenä pysymistä ja rahallista tukea. Voittaminen olympialaisissa ei ole vapaan tahdon asia: vaikka asenteeni olisi niin sanotusti kohdallaan, tarvitaan paljon muuta, muun muassa sitä kuuluisaa onnea. Joskus homma on ”fifty-sixty”. Jos edessäni on sata kiloa painava kivi, on selvää, että minä en yksin jaksa nostaa sitä, vaikka kuinka tahtoisin. Apuun tarvitaan toinen ihminen ja hänen hyvä tahtonsa, jotta me saisimme kiven ylös. Kun nostaja ei ole minä vaan me, on mahdotonta mennä väittämään, että kaikki oli kiinni minusta ja minun asenteestani. Tai voi tietysti ottaa kunnian ja omantunnon itselleen, mutta tällöin saa hyvästä syystä varautua siihen, että toinen irroittaa otteensa ja kivi putoaa omille varpaille. Tätä rataa mennään alas aina tilanteisiin, joissa minun tahtomisellani ei ole mitään merkitystä. Tahtomisella ei ole mitään sijaa silloin, kun ihminen pysähtyy punaisiin liikennevaloihin. Se, mitä hän tekee, määräytyy täysin olosuhteista, tässä tapauksessa liikennesäännöistä. Sama tahdottomuus koskee tilanteita, joissa ihminen niin sanotusti tekee vain työtään tai tekee vain mitä käsketään. Yksi rauhanlaulu, jota en ole koskaan ymmärtänyt, kuuluu ”käännyn puoleenne kapteeni kuunnelkaa / rakkaani ei ole syntynyt sotimaan / hän jossain odottaa ja haluaa / käskyn kuulla ja aseensa luovuttaa”. Haluaa kuulla käskyn olla noudattamatta käskyä? Voiko sitä enää vapaan tahdottomuuden suhteen alemmas vajota? Mielenkiintoinen kysymys on, miten samaan aikaan, kun valitetaan siitä, miten EU-direktiivit määräävät kaiken päästöistä kurkun käyryyteen, ja toivotaan turhaan milloin miltäkin virkaintoiselta työntekijältä joustoa, ylläpidetään illuusiota ”vapaasta tahdosta” ja siitä, että jokainen on ”oman onnensa seppä ja onnettomuutensa suutari”.