Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Miksi vaivautuisin tekemään ruokaa vain itselleni? – Hölmö ajatus rasittaa yhden henkilön taloudessa

Kun ei sitä viitsi oikein vain itselleen laittaa ruokaa. Lienee tuttu ajatus muillekin yksin asuville. Olen taantunut kotikeittiössäni laiskaksi kokkailijaksi, koska ”miksi vaivautuisin tekemään mitään kunnollista pelkästään itselleni”. Kun lisäksi sekä työpäivän aikana että vapaa-ajallakin käy usein syömässä ravintolassa tai kiikuttaa kotiin itse ja ruokakuskin avustuksella take awaytä, kynnys tarttua keittiöveitseen kasvaa. On helpompi sortua vain leipäsiivuun, jugurttiin tai kippoon nuudeleita. Nopeaa ja vaivatonta, mutta ei jaksamisen tai hyvinvoinnin kannalta kovin kauaskantoista. Myös mieli kaipaisi kaiken muiden tekemän vastapainoksi juuri tunteella itse kokattua ateriaa. Ja ellen nyt aivan väärin muista, ruoanlaitto on mielestäni vieläpä oikeasti mukavaa ja inspiroivaa. Sinkkutalouksien määrä kotitalouksista on yli 40 prosenttia , eli noin 1,1 miljoonaa suomalaista asuu yksin. Tästä huolimatta kaupungin keskustassakin kaupoissa pakkauskoot on edelleen suunnattu lähinnä nelihenkisille perheille, erilaisista markettitarjouksista puhumattakaan. Tuplapakkaus, kerralla enemmän, jättipakkaus jättisäästö. Määrän sijaan pieniä kotitalouksia olisi järkevää houkutella elintarvikkeiden terveellisyydellä, helppoudella, laadulla ja säilyvyydellä. Markkinoille saisi tuoda lisää kompakteja vaihtoehtoja, ettei kenenkään kokkausinto jäisi ainakaan siitä kiinni. Kun yhden hengen asuntokunnassa jääkaappia ratsatessa päätyy heittämään pois pilaantumaan ehtineitä maustekastikkeita, hilloja tai sen megakokoisen leikkelepakkauksen loput, ei kukaan säästä. Eniten ruokahävikkiä henkeä kohti syntyy sinkkutalouksissa, erityisesti yksin asuvilla naisilla. Koska en halua olla osa tätä tilastoa, on vain helpompi jättää thaimaalaisen panang-curryn ainekset ostamatta. Saahan sitä pakastealtaastakin? Tai ehkä seuraavana päivänä lounaspaikassa? Eivätkä sinkut suinkaan uusavuttomia ole. Ruokaohjeet osataan puolittaa, pakastin pursuaa ja samaa säilöttyä pataa voi syödä parina päivänä. Kiitos menee myös kauppojen palvelutiskeille, joista irto- tai tuoretuotteita voi ostaa juuri sen verran kuin tarvitsee. Ehkä tärkeintä olisikin päästä yli siitä – niin omasta kuin alankin – hölmöstä ajatuksesta, ettei yksin ollessaan ansaitsisi kotona kokattua, monipuolista, hyvää ruokaa. Pakkauskoot on yhä suunnattu nelihenkisille perheille. Eniten ruokahävikkiä henkeä kohti syntyy sinkkutalouksissa.