Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaikkien aikojen ensimmäiset villasukkajuoksun SM-kilpailut juostaan Orivedellä – Kisat avaa villasukkajuoksun isänä pidetty Juha Mieto

Kaikkien aikojen ensimmäiset villasukkajuoksun SM-kilpailut juostaan Orivedellä 26. tammikuuta. Tärkeimmät kisavarusteet ovat mummon kutomat tai itse neulotut villasukat; dopingiksi sen sijaan määritellään kengät ja lisäpohjalliset. Osallistujat kisaavat lumisilla metsäpoluilla. Villasukkajuoksu on nouseva trendilaji, joka mahdollistaa paljasjalkatyyppisen harjoittelun myös talvikaudella. Villasukkajuoksun isänä pidetään jo 60-luvulta villasukissa juossutta Juha Mietoa, joka avaa Oriveden SM-kilpailut. –Villasukat eristävät hyvin lämpöä ja hieman kostuessaan pitävät hyvin liukkaallakin. Villasukat jalassa voi saavuttaa luonnollisen askelluksen ja hyvän tuntuman alustaan, toteaa tapahtuman ideoinut orivesiläinen Laura Lehtinen . Kisoihin suositellaan puettavaksi useat sukat päällekkäin. Villasukan alle sopii esimerkiksi urheilusukka. Kolme–kuusi kilometriä Paltanmäen poluilla Oriveden kisoissa on sarjat aktiivijuoksijoille, lapsille ja senioreille sekä joukkueille. Kilpasarjoissa on vaihtoehtoina kolmen ja kuuden kilometrin reitit Paltanmäen metsäpoluilla. Reitillä on jonkin verran nousua. Kisareitin lähtö ja maali on jäähallin urheilukentällä. –Kilpailuun voi tulla myös kokeilumielellä ja pitämään hauskaa, kannustaa Oriveden seudun matkailun kehittämisyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Luukko . Joukkueiden sekä lasten ja senioreiden kisareitin pituus on 200 metriä, ja se juostaan tasaisella alustalla urheilukentällä. Joukkuekilpailussa kannattaa muistaa huumorihenkinen teemapukeutuminen: parhaiten pukeutunut joukkue palkitaan. Tuoliakrobatiaa ja villasukkajoogaa Tapahtuma tarjoaa näkemistä ja koettavaa myös yleisölle. Jäähallin piha-alueen valtaavat markkinakojut ja ruokatarjonta, hallin sisällä taas voi osallistua yleisöluisteluun ja monitoimikaukalossa kepparikisaan. Poledance Piagrinan tanssi- ja akrobatiastudio tarjoaa tuoliakrobatianäytöksen. Yleisö pääsee myös itse kokeilemaan lajia. Viereisen yhteiskoulun salissa järjestetään ohjattuja treenejä tuoliakrobatian lisäksi villasukkajoogassa ja laviksessa. Koko päivän ajan on yhteiskoululla tarjolla nonstoppina hierontanäytehoitoja. Kolmen ja kuuden kilometrin kilpasarjoihin sekä joukkuesarjaan ilmoittaudutaan ennakkoon verkon kautta, maksuttomiin lasten ja senioreiden sarjoihin taas paikan päällä. Kaikkiin sarjoihin voi ilmoittautua vielä kisakeskuksella tapahtumapäivänä. Tapahtuman järjestää Oriveden seudun matkailun kehittämisyhdistys OSMAKE ry yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen, yhdistysten ja yritysten sekä Oriveden kaupungin kanssa. Villasukkajuoksun SM-kisat käynnistävät 150 vuotta täyttävän Oriveden juhlavuoden. Kaupungin tervehdyksen kisoihin tuo kaupunginjohtaja Juha Kuusisto .