Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Eppu Normaalin alkuaikojen basisti ja lauluntekijä Mikko Saarela on kuollut – "On menetetty ystävä"

Eppu Normaalin alkuaikojen basisti ja biisintekijä Mikko Saarela on kuollut tänään 11. tammikuuta 2019. Saarela menehtyi vaikeaan sairauteen Terhokodissa Helsingissä. Hän oli kuollessaan 60-vuotias. Eppu Normaali kertoo kuolemasta virallisella Facebook-sivullaan. –Mikko oli se, joka ehdotti Eppu Normaalille sen nimen, ennen kuin itse kuului yhtyeeseen. Liityttyään hän toi mukanaan loistavan biisintekotaitonsa, musiikillisen tietämyksensä ja näkemyksensä, bändi kirjoittaa viestissään. –Erityisesti Mikon tekstit olivat jo tuolloin oivaltavia ja ovat kestäneet aikaa hyvin ollen relevantteja tänäänkin. Mikko oli myös se, joka innostui Ramones-yhtyeen Tekun konsertista eniten, siinä määrin, että voidaan katsoa varsinaisen Eppu Normaalin syntyneen tuosta innosta, Facebook-viestissä kerrotaan. "Eppuja ei olisi olemassa" Mikko Saarela oli mukana kahdella ensimmäisellä Eppu Normaali -albumilla ja jatkoi yhteistyötä tekstittäen ja säveltäen Akun Tehdas - ja Cocktail bar -albumeille. Eppu Normaali esiintyi Mikon kanssa muun muassa hänen 50-vuotispäivillään vuonna 2008. Viimeinen yhteinen esiintyminen oli Ratinan stadionilla elokuussa 2016 Eppu Normaalin juhlakonsertissa. –On selvää, että nykyisen kaltaista Eppu Normaalia ei olisi olemassa ilman Mikon alkuaikojen panosta. Mikon vaikutus kuuluu yhtyeessä yhä, joka kerta, kun instrumentteihin tartutaan, bändi kirjoittaa. –Sen lisäksi, että Eppu Normaali on menettänyt yhden jäsenistään, on myös menetetty ystävä. Oli vuosia, jolloin Mikkoa tavattiin vain satunnaisesti, mutta aina juttu jatkui siitä, mihin se edellisellä kerralla oli jäänyt, ikään kuin aikaa tapaamisten välissä ei olisi ollutkaan. Eppu Normaali-yhtyeen jäsenet surevat Mikon poismenoa ja ottavat osaa hänen omaistensa suruun. Aamulehti julkaisi Saarelan 50-vuotishaastattelun vuonna 2008. Siinä Saarela kertoo, kuinka hurahti musiikkiin nuorena poikana Ylöjärvellä. CCR, Rolling Stones ja Steppenwolf olivat kovimpia nimiä kasvavalle rock-fanille. Kotimaisista kolahtivat etenkin Suomen Talvisota ja Juice Leskinen. Suurin osa koulukavereista haaveili moposta ja sitten satapiikki-Hondasta, mutta soittoharrastuksesta kiinnostuneitakin löytyi jokunen. Harrastelusta edettiin aimo harppaus, kun syntyi Eppu Normaali. Yhtyeen basistina ja tekstittäjänä toimi punk-herätyksen saanut Saarela. Yliopistossa opiskellessaan Saarela pyöritti syntikkaryhmä Organia. Opintojen päätyttyä hän sai tutkijan pestejä, mutta basson soitto myös kiinnosti. Freud Marx Engels & Jungin riveissä Saarela soitti kolme vuotta 1980-luvun lopulla. Syntyi: 16.1.1958 Espoossa. Kuoli: 11.1.2019 Helsingissä. Kotipaikka: Helsinki. Koulutus: Filosofian kandidaatti (iktyologi). Työuraa: Muusikko, tutkija, kulttuurituottaja ja -tiedottaja, biologianopettaja. Perhe: Vaimo ja kaksi lasta. Harrastukset: Pienoismallien rakentelu.