Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Virallinen Suomi kysyy, säilyikö järjestys ja sujuiko liikenne – eikä sitä, miksi ihmiset osoittivat mieltä

Aivan aluksi haluan kiittää toimittaja Seppo Turusen kolumnia, jonka Kainuun Sanomat julkaisi 4. tammikuuta. Turusen lähtökohtana oli havainto, että Venäjällä suomalainen toimittaja kysyy mielenosoittajilta, minkä asian vuoksi he osoittavat mieltään. Mutta Suomessa suomalaista toimittajaa ei enää kiinnostakaan se, mitä suomalaiset mielenosoittajat haluavat sanoa. Mielenosoittajien viesti on toimittajalle sivuasia. Tärkeämpää on kysyä poliisilta, miten järjestys säilyi. Nurinniskaisuus on niin arkista, ettei sitä huomaa kummastella, ellei joku Turusen kaltainen herättele. Journalismi on tosiaan viranomaistiedon talutusnuorassa. Luotettavuudellaan ylpeilevä oikea totuusjournalismi kysyy vuosittain poliisilta senkin, oliko meillä tavallisilla ihmisillä liian hauskaa kesän festivaaleilla. Tämä ei ole vain eläkkeellä olevan narinaa nykyisten toimittajien työskentelytavoista, vaan tunnistan vanhan tutun helmasynnin. Niin kauas kuin muistan, toimittajat ovat tietolähteinään nojanneet ja luottaneet viranomaisiin. Eivät vain poliisiin vaan ylipäätään instituutioihin. Haastateltavaksi valitaan instituution edustaja. Politiikasta puhuttaessa sopiva instituutio on hallitus tai puolue. Taloudesta saavat puhua elinkeinoelämän etujärjestöt ja työelämästä tietenkin työmarkkinajärjestöt. Tiedettä edustaa ns. päivystävä dosentti. Tavallinen ihminen on tavis, jota käytetään lähinnä visuaalisena koristeena. Mieleen palaa toksisen maskuliinisuuden ajan kulunut vitsi miehestä, joka oli tuoreeltaan jäänyt kiinni aviollisesta uskottomuudesta. Uskotko omia silmiäsi vai miehen sanaa, pettäjä puolustautui. Suomalainen journalismi luottaa yleensä miehen sanaan enemmän kuin omiin silmiinsä ja korviinsa. Siinä on syy, miksi moni ilmiö tulee yllätyksenä. Korrektiin viralliseen käsitykseen sopimaton asia vie ihmetyksen sormen suuhun. Ei tämä ole vain suomalaisen journalismin ongelma. Trumpia ja Brexitiä on selitetty vasta sitten, kun voi enää vain yrittää selittää. Instituutioihin luottava virallinen journalismi raportoi palavista autoista, mutta ei selitä, miksi autot palavat Ranskassa. Suomessa meille kerrotaan, miten asioiden pitäisi olla. Kerrotaanko, miten asiat todella ovat, jos se on sopimatonta? Kansojen onnellisuusvertailut ja puolueiden toistuvat kannatusmittaukset kelpuutetaan meillä tiedoksi maan tilasta. Turusen viisas neuvo on, että todellisuutta jäljittävä toimittaja ei laske palavia autoja, vaan kuuntelee, miksi mieltä osoitetaan. Muuten käy niin, että nykyisiä tapahtumia yritetään ymmärtää ja selittää vasta vuosien päästä, jolloin se on jälkiviisautta. Suomessakaan ei pitäisi tyytyä siihen, että yritetään ymmärtää asioita vasta kun ne ovat tapahtuneet. Jälkiviisauden hinta voi olla kauhea. Kirjoittaja on Aamulehden…emeritustoimittaja.