Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pieni käyttövara kaventaa mahdollisuutta arjen iloihin

Viime vuoden huhtikuussa menehtynyt äitini vietti viimeiset kuukautensa tehostetun palveluasumisen yksikössä Akaassa. Hän oli tehnyt työuransa julkisten palvelujen pienipalkkaisissa töissä ja kotiäitinä, joten eläkekin oli pieni. Monen maksun kohdalla tuntui, että tämä ei ole oikeudenmukaista. Reilu 30 neliön huoneen vuokra oli yli viisisataa euroa. Äitini maksoi jyvitetyn osuuden yhteisistä isoista tiloista, joita hän käytti erittäin vähän. Vuokran neliöhinta ei ollut missään suhteessa Akaan yleiseen vuokratasoon. Ateriat maksoivat viitisensataa, joka tuntui paljolta, kun päivälliseksi oli usein puuroa eikä ruuan laatu muutenkaan ollut kummoinen. Lisäksi tulivat maksut hoivasta ja tukipalveluista. Vaikka maksuja huojennettiin, ei rahaa jäänyt mihinkään ylimääräiseen. Säästöjäkään ei juuri ollut. Äidin tapauksessa prosenttiperusteinen maksu olisi tuntunut oikeudenmukaisemmalta kuin palveluista kertyivät, toistensa päälle kasaantuvat maksut. Silti minusta asiakasmaksulakiin ehdotettu 160 euron vähimmäiskäyttövara omiin menoihin on liian vähän. Toimeentulolakiin perustuva 250 euroa kuulostaisi paljon paremmalta. Vaikka raha ei ratkaise kaikkea, sillä voi hankkia arkeen palveluja ja pieniä iloja. Jos päivät kuluvat niin, että seurana on suurimman osan päivää vain televisio, pienetkin arkea ilostuttavat asiat ovat tarpeen. Ilman rahaa pieniin kutistunut elämä kapenee entisestään. Vaikka pyrimme sisarusteni kanssa äidin luona kerran pari viikossa jokainen, viikkoon jäi päiviä, jolloin kukaan ei käynyt. Akaassa henkilökuntaa oli niukasti, koska kunnan piti säästää. Mukavakaan henkilökunta ei veny määräänsä enempää. Äidille ostettiin sekä jumpparin palveluja että kotipalvelusta joku seurustelemaan tai ulkoilemaan hänen kanssaan, kun oma aikamme ei yksinkertaisesti riittänyt. Suomalaisessa vanhustenhoidossa on julkilausumaton omaisolettama; ajatus siitä, että omaiset huolehtivat vanhuksesta myös taloudellisesti. Se ei välttämättä ole väärin. Vaikka ajoittain tuntui raskaalta työpäivän jälkeen lähteä äidin luokse, nyt olen iloinen siitä, että tuli käytyä. Olisin pitänyt äidin täällä vielä, vaikka hänen kannaltaan oli hyvä jo päästä pois. Elämä laitoksessa ei ollut äidin näköistä elämää. Kysymys kuuluu, kuka huolehtii silloin, jos ketään ei ole.