Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Linjan 2 bussien keskiovesta voi pian nousta Tampereella kyytiin – Kokeilussa selvitetään, pysyykö bussi paremmin aikataulussa

Linjan 2 bussien keskiovella palvelee ensi maanantaista lähtien Tampereella samanlainen kortinlukulaite kuin autojen etuovilla, joten matkustaja voi astua sisälle myös keskiovesta. Kyse on kokeilusta, jossa Tampereen seudun joukkoliikenne selvittää, nopeuttaako useiden ovien käyttö liikennöintiä ja siten bussien aikataulussa pysymistä. Aikataulujen lisäksi myös kasvava matkustajamäärä ja raideliikenteen aloitus edellyttävät uudenlaisia käytäntöjä. Kokeiluun valittiin aluksi linja 2 siksi, että se liikennöi pääosin kaupungin keskustassa ja linjalla on paljon matkustajia. Linjalla käytetään sähköbusseja, joissa oli teknisesti varauduttu kortinlukulaitteiden asentamiseen. Jos linjalla 2 on esimerkiksi kalustorikon vuoksi autoja, joissa ei ole kortinlukijaa keskiovella eikä vihreitä nuolitarroja tämän merkiksi, kyytiin noustaan normaalisti etuovesta. Etuovea käytetään, jos matkustaja haluaa maksaa käteisellä, tarvitsee kuljettajalta neuvoja tai vaihtaa bussia kertalipulla. Lastenvaunujen tai -rattaiden kanssa matkustava matkustaa edelleenkin ilmaiseksi bussin keskiosassa. Miten vältetään väärinkäytökset eli pummilla liikkumiset, Tampereen kaupungin joukkoliikennejohtaja Mika Periviita? –Lipputarkastustoiminnalla. Kaikki käyttävät edelleen matkakortin lukijalla autoon noustessaan – myös keskiovilla.