Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Atanas Aleksovskin tuomion seuraukset valmistellaan kaupunginhallituksen käsittelyyn: jo kuuden kuukauden tuomiolla voi olla raskaat seuraukset

Kaupunginvaltuutettu ja Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajan Atanas Aleksovskin keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeudessa saama ehdollinen vankeusrangaistus luottamusaseman väärinkäyttämisestä on tulossa myös Tampereen kaupunginhallituksen käsittelyyn. Tampereen kaupungin juristi Jouko Aarnio vahvistaa, että asiaa valmistellaan käsittelyyn. –Luemme päätöksen ensiksi läpi ja valmistelemme päätösehdotuksen kaupunginhallitukselle. Hallitukselle asian esittelee konsernijohtaja Juha Yli-Rajala . Aleksovskin saaman tuomion seurauksista päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto, sanoo Aarnio. Koska Aleksovskin saama tuomio ei koske hänen toimintaansa kaupunginvaltuutettuna, sovelletaan hänen saamaansa ehdolliseen vankeusrangaistukseen kuntalain 86. pykälää, joka koskee rikollista menettelyä luottamustoimen ulkopuolella. –Jos luottamushenkilö on asetettu syytteeseen rikoksesta, jonka laatu tai tekotapa osoittaa, ettei hän voi toimia luottamustehtävässään sen edellyttämällä tavalla, valtuusto voi oikeudenkäynnin ajaksi pidättää hänet toimestaan. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti, kuntalain 86. pykälässä todetaan. Jos hoviin, tuomio lainvoimainen vasta sen käsittelyn jälkeen Lisäksi samassa lainkohdassa on maininta: "Jos luottamushenkilö vaalin toimittamisen jälkeen on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi, valtuusto voi erottaa hänet luottamustoimestaan." –Mikäli luottamushenkilö kuitenkin itse päättää vetäytyä luottamustoimestaan, ei valtuustolla ole tarvetta käsitellä luottamustoimesta pidättämistä, laissa todetaan. Kuntaliitto ohjeistaa vuonna 2018 laaditussa julkaisussaan, että luottamushenkilön tulisi aina ensisijaisesti itse harkita, voiko hän uskottavasti toimia luottamustehtävissään ja tarvittaessa vapaaehtoisesti vetäytyä toimistaan. Jos Atanas Aleksovski valittaa tuomiostaan hovioikeuteen, on päätös juristi Jouko Aarnion mukaan lainvoimainen vasta hovioikeuskäsittelyn jälkeen.