Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pirkanmaan ihme - parantaako kuntouttava työtoiminta työllistymistä?

Pirkanmaalla on hehkutettu kovin tätä "Pirkanmaan työllisyysihmettä", Aamulehdestä Tamperelaiseen ja aina Jaskarista Kontulaan. Jopa ylistetyksi se on julistettu. Tämän ihmeen kokeneena voin todeta, että ihmeellinen se olikin. Luonto- ja ympäristöryhmä nimeltään "Pitkospuita pitkin työelämään" on kuntouttavaa työtoimintaa. Neljä tuntia viikossa kymmenen ryhmää, noin viisitoista työtöntä ryhmässä, osallistui tähän kuntoutukseen - tai heidän oli osallistuttava siihen, etteivät he saisi karenssia. Mukaan lähtö sinetöitiin allekirjoittamalla TE-palveluille sähköinen viesti: aloitan kuntouttavan työtoiminnan "työmarkkinatilanteeni ja elämänhallintani parantamiseksi". Ensiksikään, elämänhallintani puutteista en ole maininnut TE-toimiston virkailijoille mitään, sillä niitä minulla ei ole, ainakaan mainittavan arvoisesti. Samoin kuin ei näkemykseni mukaan muillakaan ryhmäni jäsenillä. Toiseksi, voin nyt hyvällä syyllä sanoa, ettei työmarkkinatilanteeni ole parantanut sen parrunpätkää. "Työtöntä kohdellaan kuin sirkuskoiraa, jonka on tehtävä tietyt temput, muuten sen ruoka-annosta piennennetään", sanoo Antti Eskola kirjassaan Vanhanakin voi ajatella. Kohta kuusikymppisenä olen jo ehtinyt käydä kyllä sienessä, mustikassa, uimassa, kävellä aamuhämärissä lammen ympäri sekä kantanut klapeja, heitellyt halkoja sateelta suojaan ja juonut nokipannukahveja laavuilla, puhumattakaan makkaroiden tai vaahtokarkkien paistamisesta. Nyt tämä kaikki tuli kuitenkin tehtyä Sarkan työvaatteet päällä ja turvakengät jalassa. Pitkospuuryhmiä ajelutettiin ympäri Tamperetta ja Teiskon metsiä pakettiautoilla. Se siitä ympäristöajattelusta. Ainoastaan jättipalsamin noukkiminen oli jotakuinkin ymmärrettävää. Ei kai se ihme ole, jos näillä toimin pitkäaikaistyöttömyys laskee? Tästä hokkuspokkustempusta olisi hyvä saada vähän tilastoja TE-toimiston tilastoanalyytikoilta. Olinhan siellä minäkin