Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Vuoden 2008 vaaliremonttiesitys, joka ratkaisisi esimerkiksi vaaliliittojen ongelman, pitäisi elvyttää

Niin kauan kuin muistetaan, ovat puolueet solmineet Suomessa vaaliliittoja. Politiikasta kiinnostuneet ovat yhtä kauan myös kiistelleet siitä, pitäisikö ne suorastaan kieltää. Ensimmäiset pienpuolueiden vaaliliitot huhtikuun eduskuntavaaleihin on solmittu ja julkistettu. Pirkanmaan vaalipiirissä kimppaan ovat menneet feministinen puolue, eläinoikeuspuolue ja Suomen kommunistinen puolue. Yhteenliittymää kuvattiin julkistamisen yhteydessä "tekniseksi". Sillä haluttiin viestittää, että eri ideologioineenkin puolueet toivovat vaalimatematiikasta apua siihen, että edes yksi niistä saisi piiristä yhden kansanedustajan läpi. Vaaliliitto on vaaliliitto. Äänestäjälle on turha yrittää markkinoida sitä "teknisenä". Vaaliliitto toimii siten, että mukana olevien puolueiden tai muiden ehdokaslistojen äänet lasketaan yhteen, jolloin niiden mahdollisuus saada suhteellisessa vaalitavassa ehdokas valituksi paranee. Äänestäjän ongelma on se, että vaaliliitot tuovat äänestämiseen mukaan arpajaisten makua. Jos kolmen puolueen vaaliliitolle lohkeaa yksi kansanedustajapaikka, sen saa vaaliliitossa eniten ääniä saanut yksittäinen ehdokas. Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa tämän saivat Pirkanmaalla kokea karvaasti kristilliset, joiden äänillä eduskuntaan ponkaisi tuolloin niin sanottuja ekovihreitä edustanut Pertti "Veltto" Virtanen . Täydellistä vaalijärjestelmää ei ole keksitty. Suhteellisuuden toteutumista pidetään yleisesti hyvänä tavoitteena, mutta nykyinen järjestelmämme ei toteuta sitä puhdasoppisesti. Äänikynnys vaihtelee vaalipiireissä. Pienillä puolueilla ei ilman vaaliliittoja ole käytännössä mahdollisuuksia kuin jättimäisessä Uudenmaan vaalipiirissä. Tämän ja monen muunkin vinoutuman takia olisi tarpeellista kaivaa esiin ehdotus, jonka ministeri Lauri Tarastin johtama työryhmä laati vuonna 2008. Esityksen pääkohdat olivat suhteellisuuden toteuttaminen valtakunnallisesti, vaaliliittojen kieltäminen ja äänikynnyksen asettaminen. Vaalipiirien sijaan maa olisi jaettu vaalialueisiin. Ehdotus olisi taannut alueellisen edustavuuden ja toisaalta myös pienten tulokaspuolueiden mahdollisuuden kiivetä äänikynnyksen yli eduskuntaan asti. Järjestelmästä olisi kieltämättä niin sanottujen tasauspaikkojen ja muiden erikoisuuksien takia tullut melko mutkikas, mutta ei nykyinenkään systeemi suoraviivaisen selkeä ole.