Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaksi vuosikymmentä euron elämää, menestystä ja kärsimysnäytelmää

Tärkeätkin vuosipäivät pääsevät silloin tällöin vilahtamaan ohi jokseenkin huomaamatta. Aika harva tuli noteeranneeksi vuoden vaihtuessa esimerkiksi sitä, että euro täytti 20 vuotta. Toki eurokäteisen käyttöönotosta tuli kuluneeksi vasta 17 vuotta. Mutta pankkitileillämme markat muuttuivat lähtökohtaisesti euroiksi jo 1. tammikuuta 1999, kun EU:n talous- ja rahaliiton eli Emun kolmas vaihe käynnistyi virallisesti. Sen jälkeen Italian liirat, Ranskan ja Belgian frangit sekä Saksan ja Suomen markat ja monet muut rahayksiköt olivat enää euron eri ilmenemismuotoja. Niiden arvo suhteessa toisiinsa ei enää muuttunut sentin sadasosaakaan. Nyt eletyt kaksi vuosikymmentä euron elämää voidaan määritellä suureksi menestyskertomukseksi tai jatkuvaksi kärsimysnäytelmäksi. Yksi voi väittää vuodesta 2008 alkaneiden finanssikriisien todistavan euron erehdykseksi. Toisten mielestä se, että euro kesti myrskyt ja myllerrykset, nimenomaan todistaa rahaliiton luomisen oikeaksi ratkaisuksi. Eniten yhtä mieltä ollaan lopulta siitä, että nykyisellään yhdeksäntoista jäsenmaan euro ei ole täydellinen. Se kun on valuutta ilman valtiota. Valuutalla on oltava takaaja. Jälleen näkökulmasta riippuen voidaan kiistellä loputtomasti siitä, takaako euroa yhdeksäntoista valtiota – vai eikö sitä takaa kukaan eikä mikään. Käytännön takaajana eurolle on toiminut Euroopan keskuspankki EKP. Mielenkiintoisinta sen historiassa on, että yhteisen eurooppalaisen valuuttamme pelasti tuhon partaalta keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi heinäkuussa 2012 yhdellä lauseella. Lauseen ydinsisältö oli, että EKP tekee "sen, mitä tarvitaan" euron säilyttämiseksi. Euro ei juuri nyt ole kriisissä. Ja koko sen olemassaololle tyypillisen ironisesti euron suurin riski juuri nyt on se, ettei se ole kriisissä. Liian usein käy niin, että vain kriisit saavat päättäjät tekemään päätöksiä. Kun olot akuutisti vähänkin hellittävät, alkaa omien etujen mustasukkainen varjelu, mikä estää tärkeät ratkaisut. Euron tulevaisuudesta huolehtiminen edellyttää rohkeutta puhua federalismista, Euroopan unionin liittovaltioistumisesta. Ja erityisesti se edellyttää rohkeutta puhua liittovaltioiden hyvistäkin puolista eikä pelkästään niiden enemmän tai vähemmän kuvitelluista pelottavista piirteistä.