Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta MM-kiekko Eurovaalitulos Eurovaalit Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Aina vain mielenkiintoisemmaksi menee tilanne eduskuntavaalien alla

Lännen Median pääministerikyselyn tulos on äkkiseltään katsoen yllättävä. Vihreiden Pekka Haavisto on suositumpi ehdokas tehtävään kuin yksikään kolmen suurimman puolueen puheenjohtajista. Kun 22 prosenttia vastaajista kertoi Taloustutkimuksen kyselijöille pitävänsä Haavistoa parhaana vaihtoehtona vetämään Suomen seuraavaa hallitusta, se kertoo myös vihreiden potentiaalista menestyä puolueena huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kannatusmittauksissa johtoasemaa pitäneen sdp:n puheenjohtaja sai LM:n kyselystä ankaraa pohdittavaa toipumisvuoteelleen. Antti Rinne tietää, että vihreiden nousu syö yleensä eniten demarien suosiota. Toisaalta Haaviston menestys mittauksessa kertoo kansalaisten poliittisen ajattelutavan muutoksesta. Tutkimusten kysymyksenasettelulla ei ole yhtä suurta merkitystä kuin ennen, kun mittauksiin on alettu suhtautua aiheesta riippumatta kuin kyseessä olisi "suosituin suomalainen" -äänestys. Suosituin suomalainen on Sauli Niinistö , ja kun hän ei ole tarjolla, valitaan pitkät tovit kansakunnan toiseksi tykätyimpänä keikkunut. Harvempi on jäänyt miettimään, mitkä ovat vihreän poliitikon mahdollisuudet kiilata hallituksenmuodostajaksi. Teoreettisesti ne ovat toki olemassa mutta käytännössä vähäiset. Media teettää ja tekee vaalien lähestyessä monenlaisia kyselyjä. MTV:n uutisten selvityksessä haettiin vinkkejä tulevasta hallituspohjasta kysymällä puolueiden piiripäättäjiltä, minkä puolueen kanssa he näkisivät mieluiten oman puolueensa menevän hallitusvastuuseen. Kuten useimpien aiempien vaalien alla oli kokoomus heikoilla koalitiokuvioissa. Sdp:n poliitikot ottaisivat kanssaan kimppaan mieluiten keskustan. Keskustan väki taas jakaisi ministerisalkkuja paljon mieluummin sosiaalidemokraattien kuin porvarien kanssa. Jostain syystä kokoomus on kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta päätynyt eduskuntavaalien jälkeen hallitukseen viimeisten 30 vuoden ajan. MTV:n kyselyssä vihreät toivoivat hallitusyhteistyötä sdp:n kanssa. Nykyisen porvarikoalition toivo on siinä, että Haavisto vie Rinteeltä juuri sen verran kannatusta, että kokoomus nousee ykköseksi ja Petteri Orpo pääministeriksi. Mutta siinä tapauksessa keskusta valinnee oppositioon siirtymisen. Ainakin keväästä on tulossa niin mielenkiintoinen, että äänestämisen luulisi kiinnostavan.