Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

KooKoon kohuttu maalitykki saapuu Hakametsään – Ilveksellä on kokoonpanossaan vain kuusi puolustajaa

Ilves ja KooKoo pelaavat tärkeistä pisteistä Hakametsässä perjantai-iltana. Ilves on sarjassa yhdeksäntenä 51 pisteellä, KooKoo on 13. sijalla 44 pisteellä. Lisäksi KooKoo on pelannut ottelun Ilvestä enemmän. Ilves turvaisi voitolla asemiaan Liigan kymmenen parhaan joukossa. KooKoo puolestaan tarvitsisi täydennystä pistesaldoonsa pysyäkseen mukana kilpajuoksussa pudotuspelipaikoista – playoffeihin selviytyy kymmenen parasta joukkuetta. Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. KooKoo voitti joukkueiden ensimmäisen yhteenoton lokakuussa Kouvolassa jatkoajalla 4–3. Ilves oli parempi 5. joulukuuta Tampereella 4–2-lukemin. KooKoolla on kolme hyökkääjää pistepörssin kärkikymmenikössä. Ruotsalaishyökkääjä Malte Strömwall johtaa Liigan maalipörssiä 18 osumallaan ja on toisena pistepörssissä 34 tehopinnalla. Maajoukkueessakin joulukuun turnauksessa esiintynyt Anrei Hakulinen on iskenyt tehot 12+17=29 ja keskushyökkääjä Miikka Pitkänen lukemat 11+18=29. Strömwall sai kouvolalaisia kuohuttaneen yhden ottelun pelikiellon säädyttömän eleen takia 21.12. pelatussa Pelicans–KooKoo-ottelussa. Strömwall ravisteli rannettaan avauserässä. Linjatuomari tulkitsi eleen säädyttömäksi. Strömwall väitti heilutelleensa kättään, koska oli saanut iskun vastustajan mailasta. Ilveksen tehokkaimman pelurin kultakypärää kantaa Arttu Ruotsalainen pistein 11+15=26. KooKoo on voittanut vain yhden kahdeksasta viime ottelustaan. Kymmenen ottelun kuntopuntarissa se on Liigan heikoin joukkue kuudella pisteellä. Ilves on kerännyt kymmenestä viime kamppailustaan 18 pistettä. Keskiviikkona Ilves hukkasi kolmen maalin etumatkan kotiottelussa Sportia vastaan: 4–1-johto kääntyi 4–5-tappioksi jatkoajalla. Ilveksen kokoonpanossa on vain pieniä muutoksia Sport-otteluun verrattuna. Puolustaja Tuomas Salmela on pois kokoonpanosta ja hänen paikkansa Mark Floodin parina ottaa keskiviikon ottelussa seitsemäntenä puolustajana ollut Erno Hopponen . Ilveksellä on kokoonpanossa vain kuusi puolustajaa. Maalissa jatkaa Riku Helenius . Ilvekseltä puuttuvat nuorten MM-kisoissa pelaavat Oskari Laaksonen ja Samuli Vainionpää . Matt Generous ja Panu Mieho jatkavat loukkaantuneiden listalla. Ilveksen kokoonpano: Riku Helenius (Antti Lehtonen) Eemeli Suomi–Arttu Ruotsalainen–Teemu Rautiainen, Jarkko Parikka–Olli Vainio Topias Haapanen–Jerry Ahtola–Joona Ikonen, Erno Hopponen–Mark Flood Teemu Lepaus–Juhani Tamminen–Joose Antonen, Juha Leimu–Nikolas Matinpalo Mike Halmo–Eero Savilahti–Juho Liuksiala