Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

City aiheutti Liverpoolille kauden ensimmäisen tappion tasokkaassa kärkiottelussa

Manchester City piti mestaruushaaveensa jalkapallon Englannin Valioliigassa elossa voittamalla Liverpoolin kärkiottelussa torstai-iltana. City nousi 2–1-kotivoittonsa myötä neljän pisteen päähän sarjaa johtavasta Liverpoolista. Tappio oli Liverpoolille kauden ensimmäinen ja katkaisi samalla Jürgen Kloppin miehistön yhdeksän ottelun voittoputken. Liverpool oli ennen tätä ottanut 20 ottelusta 17 voittoa ja kolme tasapeliä. Liverpool oli äärimmäisen lähellä johtomaalia 19. minuutilla. Mohamed Salah vapautti syötöllään Sadio Manen , jonka laukaus kimposi takaisin sisätolpasta. Cityn John Stonesin paniikkipurku osui maalivahti Edersoniin, josta pallo kimposi takaisin kohti maalia. Stones sai kuitenkin pelastettua pallon maaliviivalta. Maaliviivateknologia paljasti, että oli vain sentistä tai parista kiinni, että pallo olisi ollut kokonaan maalissa. Sergio Agüero vei Cityn johtoon hieman ennen taukoa. Argentiinalainen sai Bernardo Silvan keskityksen haltuunsa ja ampui pienestä kulmasta maalin kattoon. Cityn mestaruushaave elää yhä Toinen puoliaika oli upeaa jalkapalloa kahden liigan parhaan joukkueen välillä. Roberto Firmino toi Liverpoolin tasoihin 64. minuutilla maalilla, johon tekivät esityön Liverpoolin laitapuolustajat. Trent Alexander-Arnold keskitti ja Andy Robertson jatkoi Firminolle, joka pääsi puskemaan tyhjään maaliin. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Leroy Sane iski kuitenkin kotijoukkueen voittomaalin laukomalla tolpan kautta sisään. Hallitseva mestari City oli joulun aikoihin pudonnut seitsemän pisteen päähän Liverpoolista kärsittyään muutaman päivän sisällä yllätystappiot Crystal Palacea ja Leicesteriä vastaan. Liverpool ja City eivät kohtaa enää tällä kaudella, joten mestaruus ei ole enää Pep Guardiolan ryhmän omissa käsissä. Neljän pisteen ero tarkoittaa kuitenkin sitä, että mestaruuskamppailu on yhä vahvasti elossa. Liverpool jahtaa ensimmäistä liigamestaruuttaan sitten vuoden 1990. Kolmantena sarjassa oleva Tottenham on kuusi pistettä Liverpoolia perässä.