Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Jos netti on perusturvaa, niin kai sähkökin on – siksi maksajalla on oikeus saada energiansa

Suomen perustuslaki takaa esimerkiksi sananvapauden, omaisuuden suojan ja tasaveroisuuden oikeuden edessä. Se takaa myös oikeuden "välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon" sille, joka itse "ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa". Julkisen vallan pitää lisäksi edistää jokaisen mahdollisuutta työhön ja asumiseen. Talvisten myrskyjen iskiessä nousee mieleen, pitäisikö myös sähkön olla perusoikeus. Vai sisältyykö se jo perusoikeuksiin edellä lueteltujen määrittelyjen kautta? Tämä vuosi alkoi lähes koko Suomea koetelleella Aapeli-myrskyllä. Pirkanmaa oli sen isoimpia kärsijöitä. Vielä torstaiaamuna vailla sähköä oli yli 2 500 kotitaloutta Pirkanmaalla. Niistä lähes puolet oli Ylöjärven alueella. Monissa yhteyksissä tietoverkkoyhteyksiäkin on pidetty hyödykkeenä, joka on tämän päivän yhteiskunnassa välttämätön. Internet vain lakkaa aukeamasta, kun sähkö loppuu. Kotien sähkövarmuus paranee sitä mukaa kun kaapeleita kaivetaan maahan ja kaatuville puille alttiit tolppien varassa olevat vanhanaikaiset johdot muuttuvat harvinaisiksi. Toissijainen keino haja-asutusalueilla on siirtää tolpat ja johdot teiden varsille, jolloin niitä olisi helpompi huoltaa kuin metsässä. Energianvälittäjät ovatkin jo tehneet paljon sähkön siirtovarmuuden parantamiseksi. Siihen niitä on ajanut myös vuonna 2013 voimaan tullut lakimuutos, joka teki yli kuuden tunnin sähkökatkot "laittomiksi" taajama-alueilla. Maailmanhistorian mittakaavassa sähkö toki on vielä suhteellisen nuori keksintö. Edelleen Suomessa eletään myös ilman sitä – muuallakin kuin vaatimattomimmilla kesämökeillä. Jos siis halutaan taata se, että kaikki sähköstä maksavat myös saavat sitä, on löydettävä muita keinoja. Perustuslain tasoinen takuu sähkönsaannille olisi periaatteellinen julistus. Maksajia on turha huutaa apuun muualta. Silloinkin, kun sähköyhtiöt määrätään maksamaan kuluttajille korvauksia virran katkeamisesta, lasku palaa asiakkaan katettavaksi kun yhtiö nostaa hintoja saadakseen rahaa korvausten aiheuttamiin kuluihin. Toki perusoikeutena voidaan pitää sitä, että kansalainen myös saa hyödykkeen, josta on jo maksanut tai sitoutunut maksamaan.