Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Nokialle puuhataan uutta tennishallia vuodeksi 2020 – nykyisen hallin kunto on välttävä ja kaikki oheistilat puuttuvat

Nokia Tennis on laittanut liikkeelle uuden tennishallin valmistelun. Asiantuntijaksi suunnittelu- ja hankevalmisteluun on kutsuttu Lempäälän eläkkeelle jäänyt liikuntapaikkakoordinaattori Markku Myyryläinen , joka toimii hankkeen johtajana. Nokia Tennis vietti 70-vuotisjuhliaan tänä syksynä. Juhlavuonna ajankohtaiseksi on noussut harrastusolosuhteiden kehittäminen erityisesti sisähallitenniksen osalta. Seuralla on käytössään Koskenmäessä 40 vuotta vanha yhden kentän kaarihalli. Kenttä on vielä välttävässä käyttökunnossa, mutta kaikki oheistilat puuttuvat. Kahden kentän halli on tavoitteena Seuran hallitus on nimennyt valmistelutyöryhmän, jossa toimivat seuran puheenjohtaja Ville Niemi ja hallituksen jäsen Timo Luoto . –Kahden kentän hallia ja oheistiloja on suunniteltu jo useita kuukausia, toteaa Markku Myyryläinen. Koko projektin tarkoituksena on lisätä yhteistyötä koulujen kanssa tennisopetuksessa sekä parantaa nuorten ja aikuisten harrastusmahdollisuuksia. Uudet olosuhteet mahdollistavat Myyryläisen mukaan kilpailu- ja sarjatoiminnan sekä erilaisen yhteistyön organisoinnin nykyistä tehokkaammin. –Uskomme, että halliprojektin myötä nostamme koko kaupungin liikuntapalvelujen imagoa ja palvelutasoa osaltamme, sanoo Markku Myyryläinen. Pappilan alueella kaksi massakenttää Tennisseuralla on Pappilan alueella kaksi hyvää massakenttää ulkotenniksen harrastamiseen nykyisen Koskenmäen hallin lisäksi. –Hanke on aikataulutettu niin, että haemme suunnitelmien ja kustannusarvioiden valmistuttua valtiontukea eli veikkausvoittovaroja vuodelle 2020, jolloin hallin arvioidaan valmistuvan. Tennisseurassa uskotaan, että hallin myötä toiminta nousee uudelle tasolle ja antaa harrastustoiminnalle Nokialla todellisen piristysruiskeen. Nokia Tenniksen miesten edustusjoukkue nousi tulevaksi kesän ulkokaudeksi lohkonsa voittajana III-divisioonasta II-divisioonaan.