Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Vapriikissa kävi 185 000 vierasta, erityisesti pelimuseo onnistui nuorten aikuisten houkuttelussa

Museokeskus Vapriikki keräsi vuoden 2018 aikana yhteensä 185 000 kävijää. Määrä on korkea, vaikka ennätysvuoden 2017 tulokseen ei ylletty. Vielä vuonna 2015 Vapriikissa iloittiin, kun vuotuinen kävijämäärä ylitti 100 000. Sen jälkeen Vuosisadan museoksi valitun Vapriikin tavoitteet ovat menneet uusiksi. Viime vuonna museokeskus ylitti ensimmäisen kerran 200 000 rajan. Suosion syy löytyy entistä monipuolisemmasta näyttelypolitiikasta. –Olemme huomioineet entistä tarkemmin erilaiset kävijäryhmät, kertoo näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemi . –Viime vuosien merkittävin lisäys on ollut Pelimuseo, joka on onnistunut tavoittamaan museoille haastavan kävijäryhmän eli nuoret aikuiset. Vuoden 2019 tarjonnassa nuoria aikuisia houkuttelee myös vaihtuva näyttely Dracula , joka avautuu 15.2. Kesällä avautuva Teatterikaupunki ja syksyn Ostia - portti Roomaan suunnataan enemmän perinteiselle kulttuurista kiinnostuneelle kävijäkunnalle sekä perheille. –Uskomme, että myös tänä vuonna pääsemme viime vuoden kaltaisiin kävijälukuihin, sanoo Saloniemi.