Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kun tavallinen suomalainen tarvitsee poliisin apua, sitä on saatava

Poliisien voimavarojen riittävyys on noussut keskusteluun. Poliisi on monin paikoin joutunut resursseista johtuen laittamaan tehtäviään etusijajärjestykseen. Myös rikosten tutkinta-ajat ovat pidentyneet. Lisäksi uudet asiat, kuten hybridiuhat ovat työllistäneet poliisia. Suojelupoliisin resursseja onkin koko ajan lisätty ja tiedustelulain voimaantulon myötä myös suojelupoliisin mahdollisuudet estää ennalta esimerkiksi terrorismirikoksia paranevat. Suomessa on maailman parhaimmistoon kuuluva poliisi, jonka toiminnalle on kansalaisten vahva tuki. Asiansa osaava ja ammattitaitoinen poliisi ei kuitenkaan auta, jos poliisi on ylityöllistetty. Tavallinen suomalainen tarvitsee poliisin apua harvoin, mutta tarvittaessa sitä on saatava. Kaikkia rikoksia ei ikinä kyetä selvittämään, mutta järjestelmän on kuitenkin turvattava kansalaisten oikeudensaanti. Aikojen alusta asti sisäisen turvallisuuden takaaminen on ollut valtion ydintehtävä. Vuodelle 2019 poliisille on osoitettu lisärahoitusta 26 miljoonaa euroa. Määräraha pitää sisällään tärkeän lähiöpoliisitoiminnan kehittämisen. Poliisin näkyminen katukuvassa turvaa jo sinällään arkea. Parannusta on tulossa myös poliisiin saatavuuteen haja-asutusalueilla. Poliisin on voitava keskittyä ydintoimintaansa, kuten hälytystoimintaan ja rikosten esitutkintaan. On harkittava, missä laajuudessa poliisi voi käyttää apunaan muita toimijoita esimerkiksi vartioinnissa ja päihtyneiden kuljettamisessa. Tampereella annettava poliisikoulutus on kansainvälisesti korkeatasoista. Poliisikoulutuksen sisäänottoa on nostettu kolmesta sadasta neljään sataan. Viime kesänä hakijoita oli ennätysmäärä, yli 1 400 henkilöä. On hyvä asia, että poliisin ammatti kiinnostaa ja on välttämätöntä, että opiskeluun valikoituvat vain poliisin tehtäviin soveltuvat ja kykenevät. Poliisikoulutukseen on tärkeä saada hakijoita myös erilaisella kielitaustalla. Arjen turvallisuus on Suomessa kansainvälisesti verrattuna huippuluokkaa. Poliisin toiminta on ammattitaitoista ja luotettavaa. Alati muuttuvat turvallisuusuhat asettavat kuitenkin uusia haasteita. Samalla, kun poliisi joutuu entistä enemmän keskittymään esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden ja talousrikollisuuden torjuntaan, on välttämätöntä huolehtia arjen turvallisuudesta. Se edellyttää riittävää määrää poliiseja. Suomi on maailman turvallisin maa. Pidetään se sellaisena. Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja Sastamalasta.