Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaikki BR-Lelujen liikkeet ovat jo kiinni Pirkanmaalla, myös Toys'R'Usin Lielahden liike kertoi sulkeneensa ovensa – vain yhdessä liikkeessä voi tehdä palautuksia ja vaihtoja

Toys’R’Us Lielahti kirjoitti perjantai-iltana Facebook-sivuillaan, että liike hiljeni perjantaina kello 19. Samaan aikaan sivulla kerrottiin, että Facebook-sivun päivittäminen loppuu. Lielahden liikkeen mukaan Toys’R’Usin liike Lempäälän Ideaparkissa pitää ovensa auki vuoden loppuun asti. Asialle saatiin Ideaparkista vahvistus ja näin kerrottiin myös lelukauppojen emoyhtiön Top Toyn tiedotteessa perjantaina. BR-Lelut-kauppoja Pirkanmaalla on yhteensä kolme: Lempäälän Ideaparkissa ja Tampereella Ratinassa sekä Koskikeskuksessa. Ideaparkin liike ilmoitti lapulla ovessa perjantaina, että liike on sulkenut ovensa. Liike ei siis ole enää auki, vaikka kauppakeskuksen sivuilla BR-Lelujen kohdalla lukee, että liike on suljettuna 1. tammikuuta alkaen. Myös kaksi muuta BR-kauppaa olivat jo lauantaina kiinni. Lue myös: Toys'r'us ja BR-lelut konkurssiin – Osa lelukaupoista voi olla kiinni jo lauantaina Top Toy kertoi perjantaina, että mahdollisessa palautustilanteessa asiakkaat voivat viedä palautuksen kumpaan lelukauppaan tahansa joulukuun loppuun asti niissä liikkeissä, jotka vielä ovat auki. Käytännössä siis Pirkanmaalla on vain yksi liike, jossa vaihtoja voi tehdä eli Ideaparkissa. Suomessa liikkeitä on auki kahdeksan, Toys’R’Us Ideaparkin lisäksi kaupat ovat auki Vantaalla, Oulussa, Raisiossa ja Jyväskylässä sekä BR-Lelut-kaupoista Helsingin Forumissa, Vantaan Jumbossa ja Hämeenlinnan liikkeessä. Top Toy -yhtiö kertoi tiedotteessaan perjantaina, että konkurssi on seurausta erittäin heikosta joulumyynnistä, minkä vuoksi yrityssaneerauksen jatkaminen ei ole mahdollista. Päivitetty 29.12.2018 jekki 10.27: Kaikki BR-Lelujen liikkeet ovat Pirkanmaalla jo kiinni. Päivitetty 29.12.2018 kello 10.21: Myös Koskikeskuksen BR-Lelut on kiinni.