Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Itsensätyöllistäjien määrä kasvaa nyt todella nopeasti – Jos olennaista ongelmaa ei korjata, edessä on paluu luokkayhteiskuntaan

Suomalainen työelämä ja melkein koko muukin elämä perustuu palkansaajien ja yrittäjien kahtiajakoon. Työsuhteessa työn teettäjä määrää, mitä ja milloin. Jotta direktio-oikeus ei lähtisi lapasesta, on palkansaajalla suojanaan minimilait ja järjestäytymisoikeus. Työuran aukkopaikoissa toimeentuloa takaavat ansiosidonnaiset sosiaalietuudet. Terveyttä valvoo työterveyshuolto. Yrittäjä puolestaan on vapaa itse valitsemaan, mitä tekee ja kenelle. Autonomian kääntöpuolena on suojelun puute ja yrittäjäriski: palkkaturvaa ei ole ja vakuutukset on huolehdittava itse. Jos ei huolehdi, päätyy perusturvalle, eikä sekään ole itsestäänselvyys. Koska nämä asiat on tavattu sopia suurten yritysten ja palkansaajajärjestöjen pöydissä, perustuu järjestelmä mielikuviin vakavaraisesta työnantaja-yrittäjästä ja säännöllisestä palkkatyöstä. Kenellekään ei tullut mieleen, että yrittäjäkin voisi olla pienituloinen ja tarvita sosiaaliturvaa, eläkettä tai muuta suojelua. Nyt itsensätyöllistäjien määrä kasvaa trendinomaisesti, ja kaikki ovat ihmeissään. Itsensätyöllistäjä tarkoittaa henkilöä, joka ei ole (ainakaan yksinomaan) palkkatyösuhteessa, vaan ansaitsee elantonsa omalla työllään yhdestä tai useammasta ei-työsuhteisesta lähteestä. Koska järjestelmä tulkitsee hänet yrittäjäksi, on hänen sosiaaliturvansa tasoltaan heikko ja byrokratialtaan vahva. Suurin osa itsensätyöllistäjistä on valinnut tiensä ja arvostaa sen vapautta. He eivät haluaisi palkkatyösuhteeseen, vaikka se tarjoaa paremman suojan ja usein toimeentulonkin. Samalla monet kuitenkin kokevat, että jatkuva epävarmuus ja kitkuttelu ovat kohtuuton hinta autonomiasta, että heille kuuluisi sama sosiaaliturva kuin muillekin. Sitten ovat pakkoyrittäjät, jotka kantavat yrittäjäriskiä ilman vapautta. Yrittäjästatusta käytetään nimittäin myös työvoimakustannuksista niistämiseen tilanteissa, joissa riippuvuus työnantajasta on niin vahvaa, että kyseessä on päivänselvä työsuhde. Kikkailua voitaisiin hillitä kääntämällä työsuhdeolettama – niin, että työ katsottaisiin aina palkkatyösuhteeksi, jos henkilö ei aktiivisesti valitse yrittäjyyttä vaikkapa perustamalla toiminimen. Tällaiset pikkukorjaukset antavat meille lisäaikaa. Mikäli itsensätyöllistäjien määrä jatkaa kasvuaan, lopulta on kuitenkin tunnustettava tosiasiat ja jaettava työelämän riskit uudestaan niin, että ne oikeasti vastaavat kunkin hartialeveyttä. Jos tätä ei tehdä, taantuu ihmiskunnan modernin historian tasa-arvoisin ja tehokkaimmin hyvinvointia luonut työelämä pikkuhiljaa takaisin 1900-luvun alun luokkayhteiskunnaksi. Kirjoittaja on tutkija ja…kansanedustaja (vas.).