Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Keskinkertaiset ja tumpelot pelastavat meidät

Uudesta testamentista päätellen Jeesuksen opetuslapset olivat tolvanoita. Lähes aina, kun Jeesus antoi heille homman hoidettavaksi tai pyynnön täytettäväksi, he tumpeloivat sen. Mennään vaikka Getsemaneen, jossa Jeesusta ahdistaa jo rankasti. Jeesus pyytää opetuslapsia valvomaan kanssaan kun hän rukoilee itsekseen vähän etäämmällä. Kun Jeesus palaa opetuslasten luo, he nukkuvat. Nasaretilaista alkaa harmittaa. "Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani?", hän tuhahtaa ja vetäytyy uudestaan rukoilemaan. Opetuslapset sammuvat taas. Nyt Jeesus antaa heidän nukkua ja rukoilee kolmannen kerran. Sitten tulee mitta puusepälle täyteen. "Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, nyt me lähdemme!" Opetuslasten pölvästiys on lohduttavaa. Nämä samat tumpelot ja keskinkertaisuudet saivat kuitenkin aikaan sen, että Suomessakin joulu on yhä kristillinen juhla, tavaranpaljoudesta huolimatta. Opetuslasten tarina on yksinkertaisuuden ja keskinkertaisuuden ylistys. Opetuslapset ansaitsevat täyden kunnian, sillä vähäisten ja keskinkertaisten varassa yhteiskunnat yhä toimivat, palveluista maanpuolustukseen asti. Esimerkiksi presidentti Mauno Koivisto painotti, kuinka tärkeää on kouluttaa maanpuolustukseen aina koko ikäluokka, tolvanoista keskinkertaisiin ja huippulahjakkaisiin asti. Samaa todistaa Netflixillä esitettävä Medal of Honor -sarja. Se kertoo Yhdysvaltain asevoimien korkeimman kunniamerkin saajista. Suuri osa heistä on sotilasarvoltaan kersanttia alempia, peruspalveluksessa mitään vaikutusta kehenkään tekemättömiä. Mahdottomissa tilanteissa he pelastavat ryhmänsä ja joukkueensa täysin epäitsekkäästi, usein itsensä uhraten. Hyvin ei käynyt maallisella vaelluksellaan myöskään useimmille opetuslapsille. Lähetysvakaumustaan täyttäessään suurin osa opetuslapsista ristiinnaulittiin, mestattiin, kivitettiin tai sahattiin keskeltä kahtia. Johannekselle annettiin vaihtoehtoiset loput. Toisen mukaan hän kärsi marttyyrikuoleman, toisen mukaan kuoli luonnollisesti satavuotiaana. Ainoa, jonka ei kerrota kuolleen julmasti, on Matteus. Miltä mitättömyys ja keskinkertaisuus näyttävät heidän jälkeensä? Se selviää jokaiselle meistä peiliin katsomalla. Sitä ei pidä hävetä, sen varassa on kaikki. Opetuslapset …ansaitsevat täyden kunnian, sillä …vähäisten ja keskinkertaisten varassa …yhteiskunnat yhä …toimivat, palveluista maanpuolustukseen asti.