Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Vuosi vaihtuu tällä tietoa epävakaisessa ja sateisessa säässä – puuskainen tuuli voi estää rakettien ampumisen

Suomen yli pyyhkivät matalapaineen alueet pitävät vuodenvaihteen ohjelmaansa sään mukaan suunnittelevat vielä jännityksessä. Vuodenvaihteen säätä on vielä hankala arvioida varmasti, sillä matalapaineiden tarkkaa reittiä saati kulkuvauhtia ei vielä tiedetä. –Tällä hetkellä näyttää sateiselta, toteaa meteorologi Anna Latvala Forecalta Mikäli matalapaineen reitti ei ennen vuodenvaihdetta muutu, vaatii vuodenvaihteen ulkoilu säänkestävää vaatetusta: ympäri maata saadaan lumisateita ja Etelä- sekä Länsi-Suomessa sateet saattavat tulla alas vetenä. Samalla tuuli voimistuu ja voi paikoittain olla puuskainen. Tämä rajoittaa rakettien ampumista. –Jos on ihan kovia puuskia, niin siinä ei kannata riskejä ottaa, Latvala sanoo. Puuskainen tuuli voi napata raketin mukaansa ja muuttaa sen suuntaa äkkiarvaamatta. Siinä on ikävien vahinkojen vaara, jos ammus lähteekin kohti näytöstä ihailevaa yleisöä. Lauhaa ja epävakaista Välipäivinä sää jatkuu lauhana ja länsi- sekä etelärannikolla lämpömittari kohoaa jopa nollan yläpuolelle. Kylmimmistä talvisäistä saadaan nauttia pohjoisessa Lapissa. –Mutta ei sielläkään ihan mahdottoman kylmää ole. Yleisesti kymmenen asteen molemmin puolin, Latvala kertoo. Torstain ja perjantain aikana lämpötila vaihtelee länsirannikon +1 asteen ja Pohjois-Lapin –14 asteen välillä. Suurimmassa osassa maata pysytään lähempänä nollaa kuin kymmentä. Perjantaina pilvipeite rakoilee paikoittain ja länsirannikolla saattaa jopa aurinko päästä pilkahtelemaan pilviharson läpi. Lapissa taivaan selkeytyessä saattaa lämpötila tippua jopa kahteenkymmeneen pakkasasteeseen. Samaan aikaan Suomea lähestyy kuitenkin matalapaine, mikä pitää sään epävakaisena ympäri maata. Sateet ovat paikallisia ja olomuoto vaihtelee lännen rännästä pohjoisen lumeen. Tavanomainen tammikuu Pitkän ennusteen seurannan mukaan vuosi 2019 saadaan aloittaa varsin tavanomaisessa talvisäässä. Suuria poikkeamia ei ole havaittavissa. –Näillä näkymin sää ei vaikuta mitenkään erityisen kylmältä, Latvala sanoo. Paikalliset säätilat saattavat hetkellisesti tuoda mukanaan kylmiä päiviä, mutta pääasiassa alkuvuoden mittarilukemat ovat Latvalan mukaan varsin normaaleja tammikuun lämpötiloja. Ilmatieteen laitoksen kuukausitilastojen mukaan tammikuun keskilämpötilat vaihtelevat eteläisen Suomen noin –5 asteesta pohjoisen noin –15 asteeseen.