Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tamperelaistaustaisen valokuvaajan kuvat julkaistiin yhdysvaltalaislehdessä – Ulkomailla ihmetellään taas Tampereen Rauhaniemeä ja saunan avantouimareita

Sauna, reikä jäässä, pistelevän kylmä järvi, 100-asteinen sauna. Ja sitten toistetaan. Tamperelainen avantokulttuuri herättää nyt ihmetystä kansainvälisessä Wired-lehdessä , jonka jutussa kerrotaan, että avanto on kansallinen vapaa-ajan harrastus. Lehti julkaisi tapaninpäivänä avantokuvia Tampereelta ja jutun, jossa kerrotaan avantouinnista Rauhaniemessä. Aiemmin myös esimerkiksi CNN on julkaissut kuvia . Juttuun on myös haastateltu Kaliforniaan parikymmentä vuotta sitten muuttanutta Markku Lähdesmäkeä , joka valokuvasi kuvasarjan tamperelaisista avantouimareista Tampereen Rauhaniemessä. Lähdesmäki kertoo Aamulehdelle , että kuvat kiinnostavat ulkomaalaisia, koska ne ovat niin hämmästyttäviä muiden silmissä. –Vaikka Amerikan pohjoisosissa järvet jäätyvät, ei siellä ole samanlaista ilmiötä. Kaikki, jotka nuo kuvat näkevät, ihmettelevät juttua. Avantokokemus oli myös pari vuosikymmentä sitten Suomesta muuttaneelle Lähdesmäelle ensimmäinen ja ainutlaatuinen. –Lainasin uimahousut maksukioskilta ja menin veteen. Se oli ehto, että saan ottaa kuvia, Lähdesmäki sanoo. Pakkasta oli noin 12 astetta ja häntä hirvitti. Valokuvaaja kuvaa kokemusta hurjaksi. Happea ei meinannut saada. –Ensimmäinen kerta oli kauhea, mutta seuraavalla kerralla se oli jo helpompaa. Nyt on sellainen vire, että haluan tehdä sen vielä uudestaan, Lähdesmäki sanoo. Suomeen pari kertaa vuodessa Yleisen saunan avantokulttuuri yllätti Näsijärvelle lähinnä lunta kuvaamaan tulleen valokuvaajan. –Ajattelin tulla kuvaamaan talvista Näsijärveä ja sen valkeaa selkää. Sitten näin liikettä ja pohdin, että wow, mitä täällä tapahtuu! Tamperelainen avantokulttuuri ei ollut kuvaajan tiedossa, sillä Lähdesmäki käy vaimonsa kanssa Tampereella yleensä kesäisin. Rauhaniemessä hän käy yleensä aina, kun sattuu Tampereelle. –Rauhaniemessä on jotakin ihmeellistä. Rakennus ja miljöö ovat niin hienoja. Jotenkin myös ihmiset siellä ovat todella hienoja. Kaikkia on helppo lähestyä, ihmisille on helppo puhua ja heihin on helppo samaistua. –Kun juttelen ihmisten kanssa, tuntuu etten olisi koskaan lähtenyt pois. Parhaita kavereita löytyy sieltä heti. Seuraavaksi avanto keskellä aavikkokaupunkia Lähdesmäki muutti vaimonsa kanssa Kaliforniaan 25 vuotta sitten. Hän on asunut kymmenen vuotta Malibussa ja viimeiset kolme vuotta Palm Springsissä, kaupungissa keskellä aavikkoa. Lämpötila voi kesällä nousta paahtavan kuumaksi, yli 40 ateeseen. –Olisi hieno kontrasti järjestää kuvien näyttely Palm Springsissä, missä on kesällä todella kuuma. Voisin tarjoilla ihmisille kylmiä drinkkejä jääpaloilla ja esitellä avantoa, Lähdesmäki suunnittelee. Korjaus 27.12. kello 10.01: Korjattu kuvatekstistä yhtyeen nimi, joka on Coitus Inc., ei Coitus Int. Syntyi Porissa vuonna 1958. Aloitti ammattikuvaajan uransa asuessaan Tampereella. Parikymppisenä hän ja hänen vaimonsa muuttivat Lontooseen, sieltä takaisin Suomeen Helsinkiin ja sitten Yhdysvaltoihin. Asuu nyt Kaliforniassa. Hän on sekä Suomessa että ulkomailla palkittu valokuvaaja ja työskentelee Yhdysvalloissa freelance mainosvalokuvaajana. Kansainvälisesti menestynein suomalainen mainoskuvaaja. Hänen asiakkaitaan ovat olleet muun muassa Toyota, Nike, Apple, Microsoft, Gillette ja Sony. Dokumentaarinen valokuvaus on hänelle lähinnä harrastus.