Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Satamamestari Näsijärven jäätymisestä: "Lähellä se oli, mutta ensi vuoteen menee" – Pyhäjärvellä tilanne on eri

Näsijärvi ei ole jäässä. Vielä jouluaattona Tampereen kaupungin satamamestari Matti Joki toivoi, että pakkaset ja tuuleton sää olisivat edesauttaneet suuren järven jäätymistä, mutta toisin kävi. –Lähellä se oli, mutta ensi vuoteen menee, järvikonkari kertoi Aamulehdelle joulupäivän iltana. Joki sanoo, että joulupäivän vastaisena yönä ja joulupäivänä Näsijärven selkä oli itse asiassa auennut aiempaa enemmän. Tuulinen sää ja vesisade saivat sen aikaan. –Pienestä se oli kiinni. Olemme kuitenkin normaalissa aikataulussa, sillä Näsijärvi jäätyi viimeksi tämän vuoden helmikuussa. Yleensä Näsijärvi on jäätynyt 7. helmikuuta tienoilla, Joki kertoo. Lue myös: Näsijärvi jäätyy umpeen todennäköisesti tänä iltana – jääpeitteeseen voi jäädä poikkeuksellisen suuria railoja Nyt eletään merijään muodostumisen kannalta oleellista aikaa – Jäänmurtajien kausi alkaa jopa kolme viikkoa myöhemmin kuin 80-luvulla Joki oli tarkastellut jäätilannetietoja joulupäivän iltana. Ne kertoivat, että toinen suuri, Pyhäjärvi, on nyt virallisesti jäässä. –Koski tietenkin on sula, mutta kun Viinikanlahti on jäässä, Pyhäjärvi on jäässä, Joki muistuttaa. Satamamestari painottaa, että jäältä kannattaa pysyä isoilla järvillä vielä pois. –Pienillä järvillä pärjää, mutta isommilta toivoisin, että pysyttäisiin pois, Joki sanoo.