Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tamperelaisisä ruhjoi pikkuvauvaa toistuvasti ja aiheutti lukuisia luunmurtumia – äiti huomasi jonkin olevan pahasti vialla, kun vauvan jalka ei enää liikkunut

Avioparin vauva oli vasta kaksi kuukautta vanha, kun tamperelaisisän kovakouraiset teot tulivat ilmi. Teot sattuivat lapsiperheen kodissa Tampereella vuoden 2017 heinäkuun ja syyskuun välisenä aikana. Lapsen äidin kertomuksen mukaan vauva oli ollut vatsavaivojensa vuoksi erityisen itkuinen ja vaatinut jatkuvaa hoitoa. Poikaa hoiti pääsääntöisesti äiti isän käydessä päivittäin töissä. Isä kuitenkin auttoi vaimoaan säännöllisesti, jotta nainen saisi nukuttua. Myös molemmat isoäidit auttoivat hoidossa, samoin yksi ulkopuolinen henkilö. Isä oli ollut hoitotoimissaan läheisten mielestä turhan kovakourainen. Hän oli nostanut ja taputtanut lasta selkään liian suurella voimalla. Isää oli tämän vuoksi huomautettu asiasta. Huomauttajina tai ohjaajina olivat oikeudessa todetusti olleet ainakin aviovaimo sekä perheen molemmat isoäidit, joista toinen on hoitoalan ammattilainen. ”Potkaisi vyöhön” Syyskuun 12. päivän aamuna isä hoiti lasta äidin nukkuessa. Äiti oli valvonut koko yön. Nainen kertoi heränneensä tunnin nukuttuaan lapsen itkuun. Itku oli ollut sinänsä tavanomaista, eikä hän puuttunut siihen. Epätavallista oli naisen mukaa se, että hänen miehensä tuli vessasta ja kertoi olevansa hämmentynyt siitä, mitä pojalle on tapahtunut. Mies oli todennut vaihtaneensa vaippaa, jolloin vauvan jaloista oli kuulunut naksahdus. Miehen mukaan poika oli potkaissut häntä vyöhön, jolloin jalka jäi vyön väliin. Jalasta oli kuulunut ääni, ja hän oli pelästynyt. Tapahtuneen jälkeen pienokaisen vasen jalka ei ollut enää liikkunut. Pojan äiti oli pelästynyt ja he olivat lähteneet yhdessä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, missä lääkäri totesi murtuman ja mustelmat. Tarkemmissa tutkimuksissa pienokaiselta löytyi myös useita vanhempia murtumia. Oikeudelle pojan äiti todisti, että pojalla oli ollut aiemminkin kahtena peräkkäisenä päivän mustelmia. Mies oli vaimonsa mukaan maininnut, että hän oli saattanut kellolla osua lapseen tai että lapsi oli saattanut osua hanankulmaan. Todistajan käsityksen mukaan hänen aviopuolisonsa ei kuitenkaan ollut tahallisesti pahoinpidellyt lasta. Syyte Pienokaisen isä sai Pirkanmaan käräjäoikeudessa vastattavakseen syytteen vammantuottamuksesta. Syyttäjän mukaan mies oli käyttänyt lasta käsitellessään liian kovakouraisia otteita. Hän oli muun muassa puristanut lasta liian kovaa tätä nostaessaan ja sylissä pitäessään, laskenut hoitoalustalle liian kovaa sekä pessyt siten, että lapsen olkapää, kyynärpää ja polvi olivat osuneet lavuaariin tai hanaan. Lisäksi mies oli 12. syyskuuta vaipanvaihtotilanteen housujenpukemisen yhteydessä vääntänyt lapsen jalkaa ja aiheuttanut reisimurtuman. Yksittäisiä osatekoja oli ainakin kaksi, ja ne ajoittuivat pojan syntymästä siihen kun poika oli noin kaksi kuukautta vanha. "Kuulin pienen kolauksen” Pojan oikeusavustaja vaati miehelle ehdollista vankeusrangaistusta sekä yhteensä 16 000 euron korvauksia murtumien aiheuttamista kivusta ja särystä sekä kärsimyksestä. Poika oli puolitoistavuotias, kun asiaa käsiteltiin käräjillä. Mies myönsi syyllistyneensä vammantuottamukseen. Hän oli vaipanvaihtotilanteessa vääntänyt lapsen jalkaa ja siten aiheuttanut reisimurtuman. Muilta osin tamperelaismies kiisti syyttäjän esittämän ja pienokaisen oikeusavustajan täydentämän teonkuvauksen. Aiemmin poliisikuulusteluissa tamperelainen oli todennut epäilevänsä, että oli puristanut poikaa liian kovaa. –Joskus olen kuullut pienen kolauksen, kun polvi, kyynärpää ja olkapää ovat osuneet lavuaariin. Vauva ei itse telo itseään Perheen ulkopuolisia todistajia ei käräjäoikeudessa kuultu, mutta oikeudella oli käytössään kolme lääkärinlausuntoa. Käräjäoikeus totesi syytetyn myöntäneen aiheuttaneensa reisiluumurtuman. Oikeus katsoi, ettei kukaan muu kuin pienokaisen oma isä ole muita sairaalassa todettuja murtumia aiheuttanut. Oikeus totesi, ettei syytetty suoranaisesti edes väittänyt, että joku muu olisi vammat aiheuttanut. Käräjäoikeus katsoi myös, että imeväisikäinen ei voi omalla toiminnallaan itselleen aiheuttaa luunmurtumia, eikä murtumia myöskään synny tavanomaisessa vauvanhoidossa. Käräjäoikeus katsoikin, ettei miehen syyttömyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Tuntuva sakkorangaistus Osatekoja on ainakin kaksi ja teot ovat kohdistuneet puolustuskyvyttömään pikkuvauvaan. Käräjäoikeus katsoi, että vammantuottamus on näin ollen törkeä. Syytetyn rangaistusta lievensi se, että hän oli oikeuden mielestä myötävaikuttanut itselleen henkilökohtaisesti tärkeän asian selvittämiseen. Käräjäoikeus katsoi, että tuntuva sakkorangaistus riitti rangaistukseksi. 32-vuotias tamperelainen sai 50 päiväsakon rangaistuksen, josta maksettavaa kertyy 750 euroa. Lisäksi tuomittu joutuu korvamaan pienelle pojalleen tilapäisestä haitasta 7 500 euroa ja kärsimyksestä tuhat euroa eli yhteensä 8 500 euroa. Joulun alusviikolla annettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Osapuolet voivat hakea siihen muutosta Turun hovioikeudesta. Pikkupojan vanhemmat asuvat nykyään eri osoitteissa ja heillä avioerohakemus vireillä.