Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampere Filharmonian intendentti Kristiina Penttinen jättää orkesterin vain viiden kuukauden jälkeen – syynä luottamuspula

Tampere Filharmonian uutena intendenttinä elokuussa aloittanut Kristiina Penttinen jättää virkansa vuodenvaihteessa. Hän ehti toimia tehtävässä vain viitisen kuukautta. Hänen koeaikansa olisi päättynyt tammikuussa. Penttinen seurasi tehtävässä eläkkeelle jäänyttä Helena Hiilivirtaa . Ratkaisunsa syitä Penttinen kuvaa seuraavasti laatimassaan tiedotteessa: "Jatkuvista muutoksista on koitunut intendentille hallitsemattoman suuri työmäärä. Koen, etten tämän vuoksi ole pystynyt antamaan panostani niihin asioihin, joihin olisin halunnut, ja joita olisin sekä omien että orkesterin tavoitteiden kannalta pitänyt tärkeinä." Penttisen mukaan tilanne ei vuodenvaihteenkaan jälkeen tule muuttumaan helpommaksi, pikemminkin päinvastoin. ”En ole valmis uhraamaan työlle vielä suurempaa osaa elämästäni, kuin olen tähän saakka jo tehnyt. Tässä tilanteessa en näe muuta ratkaisua kuin irtisanoutua tehtävästäni, niin kipeältä kuin minulle rakkaaksi tulleen orkesterin ja työyhteisön jättäminen tuntuukin.” Parasta haettiin Kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lauri Savisaari on vaitonainen Penttisen irtisanoutumisen perimmäisistä syistä. –Kyseessä on Kristiinan päätös. Sen verran voin sanoa, että tässä lyhyessä yhteisessä ajassa ei muodostunut riittävää luottamusta intendentin ja orkesterin välille. Kun hän on itse päätynyt irtosanoutumiseen, ei tähän johtaneita syitä kommentoida sen enempää. Näin on sovittu. Oliko Penttinen liian kokematon tämän tason orkesterin johtamiseen? Hänellä oli takanaan kolmen vuoden kokemus Joensuun orkesterista. –Hänet valittiin hakijajoukon parhaana. Tiesimme, että hän tulee pienemmästä orkesterista, mutta niinhän me kaikki elämämme vaiheissa siirrymme vaativampiin tehtäviin. Mistään riskin laukeamisesta ei ole kysymys. Kuka nyt johtaa orkesterin toimistoa? –Ensi vaiheessa esimiehenä toimii kulttuuri- ja taideyksikön johtaja Toimi Jaatinen . Tapaamme Toimin kanssa ensi viikolla ja käymme läpi väliaikaisjärjestelyt. Rouvali luottavainen Lauri Savisaaren mukaan Tampere Filharmonian uuden intendentin haku alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen. –Koska kyseessä on virka, se tulee julkiseen hakuun. Pyrimme kuitenkin varmistumaan, että siihen saadaan laaja hakijajoukko. Oletko huolissasi orkesterin tilanteesta? –Tietyllä tavalla olen. Toisaalta kaiken takana on pyrkimys säilyttää orkesteri toimintakykyisenä ja korkealaatuisena. Joskus vain tulee tällaisia murrosaikoja. Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali ei usko, että Penttisen lähdöstä aiheutuu orkesterille isompaa vahinkoa. –Se oli hänen ratkaisunsa, jota en sen enempää voi kommentoida. Luotan kuitenkin tulevaisuuteen, eikä orkesterilla ole mitään hätää. Joululomilta palatessa toimistossa kyllä riittää tavallista enemmän töitä.