Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kangasalla tiellä 12 tapahtui kolmen auton ketjukolari, liikenne kulkee taas

Kangasalla tiellä 12 on sattunut kolmen henkilöauton ketjukolari noin kello 12.51. Tarkempi paikka on Vatialan rampista noin kilometri Tampereen suuntaan. Onnettomuus tapahtui Tampereen suuntaan kulkevalla kaistalla. Pelastuslaitos on poistunut paikalta ja kaikki kaistat ovat nyt käytössä. –Kaista on juuri avattu liikenteelle, mutta siellä on valtavat ruuhkat molempiin suuntiin, kertoo pelastusyksikön johtaja Vesa-Pekka Kemppainen puoli kahden aikaan. Kemppainen arvioi, että vie jonkin aikaa ennen kuin liikenne palaa alueella normaaliksi. Onnettomuudessa oli osallisena kolme henkilöautoa ja onnettomuus tapahtui suoralla tiellä. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut vakavasti, mutta kaksi ihmistä vietiin tarkastukseen.