Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Gatwickin kentän sulkeminen aiheutti torstaina kaaoksen Britannian lentoliikenteessä – Nyt kenttä on osin avattu, ensimmäinen lento lähti Rovaniemelle

Britanniassa Gatwickin lentokenttä avautui osittain perjantaiaamuna. Jotkin lennot pääsivät lähtemään ja toiset laskeutumaan. BBC:n mukaan ensimmäinen Gatwickilta matkaan päässyt lento suuntasi kohti Rovaniemeä. Sen lentää Norwegian. Ensimmäinen laskeutumaan päässyt lento tuli Kiinan Shanghaista. Matkustajia kehotetaan edelleen tarkistamaan ennen kentälle tuloa, lähteekö heidän lentonsa. Lentokentällä on edelleen tuhansia matkaan pääsemistä odottavia ihmisiä. Gatwickin lentokenttä oli suljettuna yli vuorokauden sen jälkeen, kun lentokentällä havaittiin miehittämättömiä lennokkeja keskiviikkoiltana. Sulkemisesta seurasi kaaos lentokentällä, kun yhteensä yli 120 000 ihmisen matka keskeytyi. Monen ihmisen joulusuunnitelmat muuttuivat. Erityisesti jouluna Gatwickiltä lennetään päivittäin Lappiin useita tilaus- ja reittilentoja. Yli tuhannen Lapin turistin matkasuunnitelmat muuttuivat lentosulun vuoksi. Sillä on vaikutusta myös alueen matkailuyrityksille. Gatwick on Britannian toiseksi vilkkain lentokenttä. Pelkästään tulevina pyhinä arviolta 2,9 miljoonaa ihmistä matkustaa kentän kautta. Britanniassa poliisit etsivät yhä lennokkien lennättäjiä. Vuorokauden aikana lennokeista tehtiin Gatwickissa yli 50 havaintoa. Torstaina myös Britannian armeija kutsuttiin myös lentokentälle hoitamaan tilannetta. Poliisin erikoisjoukkojen tarkka-ampujat ovat valmiina ampumaan lennokit alas, jos niitä vielä havaitaan.