Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tältä näyttää taiteilija Charles Sandisonin valotaideteos Tampereen yliopiston julkisivussa

Suomalais-skotlantilaisen taiteilijan Charles Sandisonin valotaideteos on julkistettu Tampereen yliopistossa torstaina iltapäivällä. Tältä valotaideteos näyttää: –Kyseessä on kansallisesti ja kansainvälisestikin merkittävä taideteos. Mutta ennen kaikkea haluamme ilahduttaa yliopistolaisia ja kaikkia kaupunkilaisia, muistuttaa vapaan tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan opetuksen arvosta, ja kiittää kaupunkia hyvästä yhteistyöstä, kommentoi rehtori Liisa Laakso teosta. Sandison on kansainvälisesti tunnettu mediataiteilija. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa Euroopan maissa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa. Monet hänen työnsä ovat tietokoneen avulla luotuja valoinstallaatioita, joiden tekstit ja symbolit yhdistyvät arkkitehtuurisiin tiloihin. Sandison on saanut Ars Fennica -palkinnon vuonna 2010. Skotlannissa syntynyt Sandison on asunut Suomessa vuodesta 1995 lähtien. Yliopiston Valon juhlaksi nimetyssä tilaisuudessa paljastetaan myös Elina Brotheruksen muotokuva rehtorikautensa päättävästä Liisa Laaksosta.