Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Miten tarjoan apuani vanhukselle niin, että hän ei pelästy vaan voi luottaa rehellisyyteeni?

Jokaisen velvollisuus on auttaa vanhuksia fyysisten ja henkisten kykyjensä mukaan. Lakihan ei sitä edellytä, mutta jos omaa edes jonkinlaiset empatian kyvyt ja on siihen tarvittavat edellytykset, tekee sen varmasti. Tänä päivänä se ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen asia kuin muutama vuosikymmen sitten. Vanhuksia varoitetaan voimakkaasti, että auttamisen suhteen pitää olla erittäin varovainen. Kaikkea, mitä kuulee, ei pidä eikä saa uskoa. Aroille vanhuksille siitä voi muodostua ylipääsemätön ongelma: ketä uskoa ja ketä ei. Voi käydä niin, että vilpittömästi tarjottu apu saattaa muodostua vanhukselle suureksi henkiseksi taakaksi. Usein myös nuorempia syytetään, kun he eivät tarjoudu auttamaan, vaikka selvästi näkevät, että vanhus tarvitsisi apua vaikkapa suojatien ylittämisessä. Ehkä mieleen tulee, että ikäihminen pelästyy? En ole itsekään enää nuori, mutta toimintakykyinen. Itsekin mietin vastaavassa tilanteessa, uskallanko tarjoutua auttamaan. Tämä on muodostumassa ongelmaksi: uskallanko auttaa ja jos uskallan, kuinka toimin? Millä sanoilla ja minkälaisella asenteella toimin niin vakuuttavasti, että vanhus voi täysin luottaa rehellisyyteeni?